Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kuviteltu romanssi tekee Helene Schjerfbeck -elokuvasta jähmeän melodraaman

Helene kertoo tietystä vaiheesta taidemaalari Helene Schjerfbeckin elämässä. Elokuva alkaa vuodesta 1915, jolloin päähenkilö oli 53-vuotias ja asui yksin äitinsä kanssa Hyvinkäällä, etäällä pääkaupungin iloista ja taiteilijapiireistä. Schjerfbeck ei tuolloin välttämättä tiennyt omaa merkittävyyttään taiteilijana, vaan pikemminkin tuskaili, ettei työnteko suju kun hän "vain omaa naakannaamaansa kuvaa". Leffan juonen sysää liikkeelle taidekauppias Gösta Stenmanin ( Jarkko Lahti ) saapuminen ostoksille Schjerfbeckin kotiin. Kauppiaalla on mukanaan maalaamista harrastanut metsänhoitaja Einar Reuter ( Johannes Holopainen ), joka ilmoittautuu Schjerfbeckin teosten ihailijaksi. Kovaa työtä Elokuvasta huomaa, että sen käsikirjoituksen pohjana on käytetty Rakel Liehun romaania Helene . Se muuttuu ajoittain katkelmalliseksi tajunnanvirraksi. Menneisyys ja nykyisyys vuorottelevat, eivätkä tapahtumat ole ajanmukaisessa järjestyksessä. Helenen Schjerfbeck ei ole eteerisiä kuvia piirusteleva hiirulainen, vaan taidetta ronskin fyysisesti tekevä taiteilija, joka ei hienostele, vaan tekee kuvia riuskasti palettiveitsellä. Päähenkilön arkielämä kuvataan pontevaksi raatamiseksi. Niukkuus ja ahkeruus ovat aina läsnä ja pienet ylellisyydet harvinaisia. Ajan taide-elämän kuvaus jää araksi ja pintapuoliseksi. Keksitty romanssi jyrää Naispuolisten taiteilijakollegoiden, kuten Helena Westermarckin ( Krista Kosonen ) ja Maria Wiikin tehtävä on jäädä elokuvassa Schjerfbeckin tukihenkilöiksi. Helenen keskeiseksi juoniainekseksi muodostuu Reuterin ja Schjerfbeckin leffaa varten sepitetty romanssi. Se ohjaa leffaa niin vahvasti, että taide ja taiteilijan elämä jäävät sivuun. Elokuvan moninkertaiseksi kiertyvä melodraama käy raskaaksi katsella, sillä pääosanesittäjien, Birnin ja Holopaisen, kohtalokkuus kasvaa samalla, kun Kirka Sainion musiikki alleviivaa sitä, mikä on jo kuvassa. Kuvaaja Rauno Ronkaisen jälleen kerran voimallisessa kuvausjäljessä jylisee dramaattisuus. Laura Birn onnistuu Helene näyttää tyylijäljitelmältä 1980-lukulaisesta kotimaisesta jähmeästä taide-elokuvasta. Schjerfbeckin ollessa allapäin hän näkee ikkunasta ankeassa syyssäässä tuulen heiluttaman lampun, joka vinkuu ruosteisuuttaan. Helenessä on kohtauksia, joista arvailee, ovatko ne elokuvan sisällä totta vai päähenkilön mielenmaisemaa. Birn on aika hyvä Schjerfbeckinä. Hän onnistuu esittämään Schjerfbeckin omanarvontuntoisena taiteilijana, jolla on myös sisäistä elämää. Sen tuominen esiin jääkin kokonaan Birnin harteille. Jokinen on fyysisen toiminnan sujuva ohjaaja, mutta henkisyyden ja sisäisen elämän kanssa hän on vaikeuksissa. 1910- ja 1920-luvun Helsinkiä on osin lavastettu Tallinnaan ja asialla ovat olleet samat ammattilaiset kuin äskeisessä Zaida Bergrothin Marian paratiisi -elokuvassa. Schjerfbeckin kotitalo Hyvinkäällä on tutkitun oloisesti lavastettu. Talosta voi aistia läpitunkevan kostean kylmyyden. Vaikka Schjerfbeckin kotitalosta ei tiettävästi ole olemassa säilyneitä valokuvia, niin ajankohdan taloista on valokuvia, joiden perusteella on voitu rakentaa uskottava kulissi.