Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kaikki mitä vuoden 2018 verotiedoista tulee tietää: Kokosimme yhteen kiinnostavimmat nimet, luvut ja tarinat kovatuloisimmista

Vuoden 2018 verotiedot julkaistiin maanantaina. Aamulehti on nostanut päivän aikana esiin sekä pirkanmaalaisittain että koko maan näkökulmasta kiinnostavimpia lukuja ja nimiä. Tähän päivittyvään juttuun kootaan kaikki oleellinen verotiedoista. Yle: Kärkinimet piilottivat tietonsa Yli 100 000 euroa viime vuonna ansainneilla suomalaisilla oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mahdollisuus vastustaa verotietojensa luovuttamista suoraan tiedotusvälineille. Pirkanmaalla tätä mahdollisuutta käytti hyväkseen 23 henkilöä. Ylen tietojen mukaan tietojensa luovuttamista vastustaneiden joukossa olivat Pirkanmaalta ainakin peliyhtiö Small Giant Gamesin myynnillä vaurastuneet Ilkka Juopperi ja Tommi Vallisto . Juopperilla oli viime vuonna verotettavia kokonaisansioita 20,89 miljoonaa euroa. Näistä 97 430 euroa oli ansiotuloja ja 20,8 miljoonaa pääomatuloja. Näillä tuloilla Juopperi oli Pirkanmaan kovatuloisin. Toiseksi eniten tienasi saman firman myynnillä vaurastunut Tommi Vallisto. Hänen kokonaisansionsa olivat 20,87 miljoonaa euroa, joista ansiotuloja oli 110 791 euroa ja pääomatuloja 20,76 miljoonaa euroa. Lue lisää: 23 Pirkanmaan suurituloista vastusti verotietojen luovuttamista medialle – Yle: peliyhtiön myynnillä vaurastuneet halusivat piilottaa yli 20 miljoonan tulot Teknologiayritykset edustettuna Pirkanmaan verotilaston kärjessä loistavat teknologiayritysten perustajat ja kehittäjät. Vuoden 2018 listaukseen nousi selvästi enemmän alle 40-vuotiaita kuin aiempina vuosina. Lue lisää: Miten Pirkanmaan 30 kovatuloisinta hankkivat miljoonansa? – Tämän tiedämme heistä nyt, Nokian Renkaiden johtajalla suurimmat ansiotulot Lue kolumni: Pirkanmaan tulokärki meni uusiksi, ja se on hienoa – Nyt kolmekymppiset nousevat esiin Verohallinnon medialle lähettämien tietojen mukaan eniten verotettavia kokonaisansioita Pirkanmaalla oli Frameryn Samu Hällforsilla . Hänen ansiotulonsa olivat 130 000 euroa ja pääomatulonsa 20 miljoonaa euroa. Puhelinkopeilla vaurastunut Hällfors sanoo Aamulehden haastattelussa maksavansa mielellään veroja. Lue lisää: Pirkanmaan tulotilaston ykkönen Samu Hällfors, 31, ansaitsi viime vuonna yli 20 miljoonaa – Ensimmäisistä rumista puhelinkopeista kasvoi satoja työllistävä menestysyritys Pirkanmaan suurituloisten joukossa naisista korkeimmalle sijalle ylsi lastenvaatteita valmistavan Gugguun toinen perustaja Anne Valli . Hän oli listalla 18. sijalla 2,5 miljoonan euron kokonaisansioilla. Valli ja hänen siskonsa Miia-Maria Riekki kuittasivat viime vuonna miljoonien pääomatulot. Lue lisää: Lastenvaatteilla miljoonatulot: Gugguun toinen perustaja Anne Valli kertoo, että yritys on tekemässä uuden avauksen Miljoonatulot monella johtajalla Aamulehti koosti eri alojen keskeisimpien vaikuttajien tulotiedot listoiksi. Pirkanmaan talousvaikuttajien listauksessa on useampia nimiä, joiden kokonaisansiot olivat viime vuonna yli miljoona euroa. Samu Hällforsin lisäksi talousvaikuttajien tulovertailussa kärjessä ovat Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen , jonka kokonaistulot olivat viime vuonna yli 10,7 miljoonaa, sekä Avant Tecnon yrittäjä Risto Käkelä , jonka kokonaisansiot olivat yli 2,7 miljoonaa euroa. Lue lisää: Pirkanmaan talousvaikuttajista moni tienasi viime vuonna yli miljoona euroa – katso tästä kiinnostavat nimet Ohejelmistoyhtiö Solitan toimitusjohtaja Jari Niska ylsi Pirkanmaan kovatuloisimpien listalla seitsemänneksi 8,1 miljoonan euron tuloillaan. Tästä ansiotuloja oli 350 000 euroa ja pääomatuloja 7,75 miljoonaa euroa. Lue lisää: Yli 8 miljoonaa tienannut Solitan johtaja Jari Niska: ”Tulevaisuudessa ehkä pystyn paremmin itse päättämään ajankäytöstäni” Tamperelainen Antti Kopponen vaurastui yrityskaupalla, kun ohjelmistoyritys Eatech myytiin Etteplanille vuonna 2018. Viime vuonna hänellä oli ansiotuloja 130 000 euroa ja pääomatuloja 1,86 miljoonaa euroa. Lue lisää: Tamperelaismiljonääri Antti Kopponen: 7,5 tunnin työllä viitenä päivänä viikossa ei saavuta merkittävää – ”Tein töitä 55 tuntia viikossa ja päälle rakennettiin mökkiä” Ravintola-alan vaikuttajien tulovertailussa kärkipaikoilla jyräävät aiemmin Restamaxina tutun NoHo Partnersin johtohenkilöt. Lue lisää: Yhden ravintolakonsernin johto jyrää Tampereen ravintolavaikuttajien tulovertailussa – Katso kaikki nimet tästä Media-alan johtajista Alma Median toimitusjohtajana työskentelevä tamperelainen Kai Telanne tienasi yli miljoona euroa viime vuonna. Lue lisää: Kai Telanteen tulot ylittivät miljoonan euron rajan – Kokosimme suomalaisten mediavaikuttajien tulot, katso lista tästä Apulaispormestarit rinta rinnan Tampereen päättäjistä kovimmat ansiot olivat vuonna 2018 pormestari Lauri Lylyllä (sd.), joka tienasi noin 276 000 euroa. Apulaispormestarit ansaitsivat kukin noin 80 000 euroa. Lue lisää: Katso Tampereen päättäjien tulot: Apulaispormestarit asettuvat tulovertailussa rinta rinnan, pormestari Lauri Lylyn tulot kasvoivat reippaasti Pirkanmaan uusien kansanedustajien tulovertailussa huomion kiinnittää eduskunnan varakkaimpien joukkoon kuuluvan perussuomalaisten kansanedustajan Veikko Vallinin ansiotulot, olivat vuonna 2018 vain reilut 12 200 euroa. Lue lisää: Pirkanmaan uusien kansanedustajien tulot: Miljonääri Veikko Vallinin ansiotulot vain reilut 12 000 euroa vuodessa Muiden merkittävien Pirkanmaalla vaikuttavien listauksesta löytyvät muun muassa Tampereen yliopiston rehtorin Anna-Mari Wallsin sekä Sisä-Suomen poliisilaitoksen päällikön Timo Vuolan tulotiedot. Lue lisää: Vuorineuvoksella yli miljoonan tulot, Tampereen uuden yliopiston rehtori tienasi liki 190 000 euroa – Tutustu Pirkanmaan vaikuttajien tuloihin Tapparan Rautakorvella kovimmat tulot Urheilun saralla Pirkanmaalla vaikuttavien tulovertailussa listauksen kärkeen nousee kehonrakentaja ja valmentaja Jari ”Bull” Mentula , jonka vuoden 2018 ansiotulot olivat yli 323 000 euroa. Tapparan kapteeni Kristian Kuuselan ansiotulot olivat viime vuonna 222 734, kun taas valmentaja Jukka Rautakorven ansiot olivat 177 323 euroa. Rautakorven tulot olivat liigavalmentajista kovimmat. Lue lisää: Tapparan Jukka Rautakorpi pesi muut liigavalmentajat tuloillaan Lue lisää: Näin tienasivat Tappara- ja Leijona-kapteenit, Jari ”Bull” Mentulalla jättitulot – Tässä lista Pirkanmaan urheiluväen eniten tienanneista Kulttuurivaikuttajista kovatuloisin on edellisvuoden tapaan Tampere Filharmonian kapellimestari Santtu-Matias Rouvali . Lue lisää: Santtu-Matias Rouvalin huipputulot kasvoivat edellisvuodesta – Katso tästä Pirkanmaan keskeisten kulttuurivaikuttajien tulot Supercellin toimitusjohtajalla suurimmat tulot Koko maan listauksessa eniten verotettavia kokonaistuloja oli Supercellin toimitusjohtajalla Ilkka Paanasella , joka tienasi viime vuonna 18 miljoonaa euroa ja pääomatulot 92 miljoonaa euroa. Liki miljoonan euron ansioihin ylsi Postin toimitusjohtajan tehtävästä palkkakohun jälkeen eronnut Heikki Malinen . Malisen tulot olivat yhteensä 983 802 euroa. Valtioyhtiöihin kuuluvan postin entisen toimitusjohtajan tulot nousivat otsikoihin, kun media alkoi uutisoida hänelle maksetuista tulospalkkioista. Verohallinto julkaisi maanantaina myös vuoden 2018 yhteisöverotiedot. Lue lisää: Suurimmat yhteisöverojen maksajat julki – Kärkikolmikossa UPM, Bayer ja Neste Käytä verokonetta tai käy toimistossa Alma Median verokoneesta löydät tiedot kaikista yli 100 000 euroa viime vuonna tienanneista. Jos haluaa tietää alle 100 000 euroa tienaavan tulojen suuruuden, on vierailtava verotoimistossa. Lue lisää: Haluatko tietää, paljonko työkaverisi tienaa? – Näin helposti se onnistuu Tampereen verotoimistossa Tänä vuonna yksityishenkilön oli ensimmäistä kertaa mahdollista estää tietojensa luovuttaminen medialle ”henkilökohtaisen erityisen tilanteen” perusteella. Verotietojen luovuttamista vastusti 231 suurituloista suomalaista, joista jokaisen hakemus hyväksyttiin. Lue kolumni: Mikä tahansa syy kelpasi verottajalle, jotta hyvätuloiset saivat verotietonsa piiloon – tästä syystä verotietojen julkisuus on kaikkien etu