Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kuinka koulujen erityisjärjestelyt ratkaistaan Tampereella? Haasteita aiheuttavat ainakin henkilöstövaje, lisätilojen puute sekä ruokailu: ”Tässä on paljon kysymyksiä”

Kaikki Suomen peruskoulut palaavat lähiopetukseen 14. toukokuuta alkaen. Hallitus päätti asiasta ennen vappua. Tampereella valmistelut reilun viikon päästä häämöttävään koulustarttiin ovat kuitenkin vielä vaiheessa. Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että kun arkeen palataan pyhien jälkeen, tarkempia suunnitelmia aletaan tehdä välittömästi. Järvelä sanoo, että haasteita suunnitteluun tuo kuitenkin monet asiat. Hän toivookin, että ministeriö linjaisi tarkemmista ohjeista mahdollisimman pikaisesti, viimeistään alkuviikon aikana. – Pystymme jo tekemään pohjatöitä, mutta viikko on enää todella lyhyt aika, kun kyse on esimerkiksi resurssitarpeesta. Koulujen avautuminen on aiheuttanut laajaa keskustelua puolesta ja vastaan. Todennäköisesti odotettavissa on, että osa huoltajista jättävät lapsensa kotiin kahdeksi viimeiseksi kouluviikoksi. Järvelä sanoo, että Tampereella ei ole mitään arviota siitä, kuinka moni koululaisista jää edelleen kotiin. – Lähdemme suunnitelmissamme siitä, että kaikki oppilaat palaavat kouluun ja mitä siitä seuraa. On hyvin vaikeaa nojata suunnittelua siihen, että kuinka suuri määrä oppilaita tulee tai ei tule. Toimintatavat mietitään selkeästi niin, että kaikki ovat paikalla, Järvelä linjaa. Monta pulmaa ratkottavana Järvelä kerto, että ohjeet käydään johtavien rehtoreiden kanssa läpi tiistaina mahdollisimman tarkasti, jotta ne saadaan kouluille valmisteluun. Järvelän mukaan alle kaksi viikkoa on lyhyt aika suunnitella ja toteuttaa jo nyt annetut ohjeistukset kouluilla. Hän kuitenkin toteaa ajan riittävän koska on pakko. – Tässä on paljon kysymyksiä kuten esimerkiksi se kuinka ruokailu, ulkoilu, välitunnit ja opetuksen porrastaminen järjestetään. Järvelän mukaan isoin haaste tulee olemaan Tampereella tilakysymys. Osassa kouluja tilanne on hänen mukaansa helppo ratkaista, kun läheisyydessä sijaitsee lukioiden tai Tredun tiloja, mutta läheskään kaikkien koulujen läheisyydessä lisätiloja ei ole. Myös henkilöstön riittäminen muuttuvassa tilanteessa tulee aiheuttamaan ongelmia. – Kun oppilaat pitää jakaa pienempiin ryhmiin, kysymys kuuluu, kuinka saamme henkilöstön riittämään. Yksittäiselle opettajalle tulee rutkasti ylitöitä, jos luokka jaetaan puoliksi siten, että ensimmäinen ryhmä on paikalla kello 8–12 välillä ja toinen 12–16 välillä. Järvelän mukaan yhtenä suurena kysymyksenä onkin nyt, mistä kouluihin saadaan lisähenkilökuntaa, jota hänen mukaansa ehdottomasti tarvitaan. Tarkka lisähenkilökunnan määrä ei ole vielä tiedossa. – Meillä on koulunkäynninohjaajia, joilla on korkeakoulututkinto. Lisäksi henkilökuntaa on mahdollista saada varhaiskasvatuksen puolelta. Haaste tässäkin on se, että henkilöt pitää kartoittaa lyhyessä ajassa. Oman pulmansa tilanteeseen tuo myös parhaillaan käynnissä olevat kaupungin yt-neuvottelut sekä niiden mukanaan tuoma rekrytointikielto. Järvelä sanoo, että tätä työtä helpottaisi se, että ministeriö linjaisi esimerkiksi oppilaiden viikkotuntimäärän mahdollisimman pikaisesti. Opetus ei tuota ongelmaa Järvelä kertoo, että itse opetus tuskin tulee tuottamaan ongelmia. Hän kuitenkin muistuttaa, että juurikaan mikään muu ei kuitenkaan tule olemaan ennallaan, kun koulupäivien aikana tulee ottaa huomioon turvavälit, käsien peseminen sekä pienet opetusryhmät. – Näihin kuuluu myös luokkatiloissa ruokailu. Meillä ei ole yhdessäkään koulussa sellaista järjestelmää, että oppilaat voisivat ruokailla luokissa. Tulevassa mallissa ruoka tulee tuoda luokkaan paikalle. Kuinka tämä tapahtuu, täytyy keskustella kouluruoan toimittavan Voimian kanssa. Järvelä kertoo saaneensa vain yksittäisiä yhteydenottoja koskien lapsen kotiin jäämistä kahdeksi viimeiseksi viikoksi. Yksittäisten koulujen rehtoreille tulleiden viestin määrästä hänellä ei ole tietoa. Hän kertoo, että lähtökohta on se, että mikäli huoltaja hakee lapselleen vapautuksen, se hänelle myönnetään. – Tämä on huoltajan päätös, eikä rehtori voi sitä evätä. Eli mikäli vanhempi hakee vapautusta viimeisille viikoille, lapsi on pois ja opetuksesta vastaa huoltaja. Järvelä toivoo, että kouluissa asiat saadaan järjesteltyä siten, että kaaosta ei syntyisi. – On kuitenkin muistettava, että koulun käyminen on hyvin erilaista kuin se oli vielä maaliskuun alkupuolella. Uskon, että onnistumme tavalla tai toisella. Tampereella ei ole keskusteltu kahden lähiopetusviikon tuomista lisäkustannuksista, mutta on selvää, että sellaisia on tulossa. Järvelän mukaan se tulee olemaan paljolti riippuvainen siitä, millainen tulee koululaisten tuntijakauma olemaan. Hintaan tulee hänen mukaansa vaikuttamaan myös poikkeuksellisella tavalla järjestettävä kouluruokailu ja tilavuokrat. Myös mahdollinen palkattava lisähenkilöstö lisää kustannuksia.