Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lapsi itkee, takertuu ja panikoi päiväkodin eteisessä – Asiantuntija kertoo, mikä on vanhemman tärkein tehtävä erotilanteessa ja mitä tulee välttää viimeiseen asti

Kyllä tästä selvitään, kaikki muutkin ovat selvinneet. Tätä moni vanhempi toistelee itselleen saatellessaan lastaan ensimmäisiä kertoja päivähoitoon. Hoidon aloitus on lapselle iso muutos – arki on muualla kuin kotona ja tutussa leikkipuistossa, ja ympärillä on paljon vieraita kasvoja. Aamupuuro maistuu erilaiselta, päiväunille pitäisi nukahtaa sänkyyn, jossa ei ole tuttuja lakanoita. Lohdutusta antava syli on eri kuin kotona. Päivähoidon aloitus horjuttaa rutiineja rakastavien lasten elämää ja turvallisuudentunnetta hetkellisesti. Erityisesti vanhemmista eroon joutuminen on lapselle hämmentävää. Alle 3-vuotiaan on vaikea hahmottaa aikaa, eikä hän heti ymmärrä, ettei ero vanhemmista ole lopullinen. Vanhemman epäröinti voi lähettää väärän viestin Väitöskirjatutkija Nina Mellenius Turun yliopistosta kertoo, että yksilölliset temperamenttipiirteet ja reagointitaipumukset vaikuttavat siihen, miten lapsi suhtautuu päivähoidon aloitukseen. – Osalle lapsista vanhemmista eroon joutuminen aiheuttaa enemmän eroahdistusta, takertumista ja itkuisuutta, kun taas toiset menevät uteliaasti uutta kohti. Suurimman osan reaktiot ovat jotain tältä väliltä, Mellenius kertoo. Hän tekee kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tutkimusta taaperoikäisten siirtymävaiheesta kotoa päiväkotiin ja on haastatellut lukuisia vanhempia ja huoltajia aiheesta. Myös me keräsimme verkkokyselyllä lukijoiden kokemuksia varhaiskasvatuksen aloittamisesta. Vastaajia oli 115, ja jutun kursivoidut sitaatit ovat otteita heidän kertomastaan. Jutussa on käytetty vain niiden vastaajien sitaatteja, jotka jättivät yhteystietonsa. Vaikka vastauksista kuuluvat itkuiset aamut ja lasten ”älä jätä minua tänne” -reaktiot, lohdullista on, että jokaisella on helpottanut jossain vaiheessa. Toisilla kahden viikon, toisilla puolen vuoden päästä. 1- ja 4-vuotiaiden lasten äiti kertoo esikoisensa ensipäivistä hoidossa: – Hän itki ensimmäiset kolme viikkoa. Sitten eräänä päivänä hän juoksi hymyillen aamupalapöytään . Kannustava ajatus on myös se, että Melleniuksen mukaan lapsi sietää kyllä uuden ja oudon tilanteen, kunhan saa siihen tukea aikuisilta. Vaikka lapsen tunnereaktiot olisivat vahvoja, aikuisen on tärkeää pysyä turvallisena kannattelijana, joka tarjoaa myötätuntoa ja sanoittaa kokemuksia. Jos lapsi purskahtaa itkuun hoitopaikan eteisessä ja takertuu vanhemman jalkaan, hän tarvitsee kokemuksen, että hänen tunteensa on huomattu ja otettu vastaan. Menemme yhdessä tästä läpi. – Ota lapsi syliin ja kerro hänelle, että huomaat, miten jännittävältä hänestä tuntuu. Kerro myös, että yhdessä selviätte eikä lapsen tarvitse pelätä. Osoita lapselle, että tunne on siedettävissä, Mellenius neuvoo. Jos vanhempi epäröi ja pitkittää erotilannetta, lapsi voi tulkita, että päiväkotiin jäämisessä on jotain vaarallista, Mellenius huomauttaa. Livahtaminenkaan ei ole hyvästä Kyselyyn vastanneiden vanhempien suurin yhteinen huoli oli, kokeeko lapsi tulevansa vanhempiensa hylkäämäksi päivähoidon alkaessa. Vanhempien huoli kertoo Melleniuksen mukaan ennen kaikkea siitä, että vanhemmat kykenevät eläytymään lapsen tilanteeseen. – Lapsi jää toisten aikuisten hoiviin, ja erotilanteita seuraa jälleennäkeminen ja yhteyden rakentuminen, kun vanhempi palaa. Näin lapsi huomaa, ettei suhde hänen ja vanhemman välillä katkea tai häviä. Mellenius lisää, että koskaan ei kannata livahtaa salaa pois, sillä lapsi tarvitsee kokemuksia siitä, että hänen ikävät tunteensa tulevat nähdyiksi ja kannatelluiksi. – Jos aikuinen livahtaa pois, erokokemuksesta voi jäädä lapselle jäsentymätön olo. Hän saattaa takertua entistä enemmän ja olla jatkuvasti valppaana, koska pelkää, että aikuinen voi milloin tahansa livahtaa pois. Lapsi oppii hiljalleen rutiinin, jossa aamulla erotaan ja iltapäivällä nähdään taas. Hän oppii luottamaan, että vanhempi palaa aina. Tämä vahvistaa suhdetta ja lisää lapsen selviytymiskeinoja. Jos aikuisen on hankalaa sietää lapsen surun aiheuttamaa ahdistusta itsessään, Mellenius kehottaa tarkastelemaan tilannetta pienen etäisyyden avulla. – Tunteet eivät ole vaarallisia, eikä niitä tarvitse ohittaa. Muistuta itseäsi myös siitä, miten paljon uusia taitoja lapsi voi varhaiskasvatuksessa oppia. Yleensä lapsi kokee suurimman tunnemyrskyn eron ja jälleennäkemisen hetkillä, muuten päivät menevät tasaisemmin. – Pari ensimmäistä viikkoa olivat uuvuttavia. Lapsi itki viedessä ja hakiessa. Muuten päivät olivat menneet hyvin. Hän leikki ja tuli toimeen muiden kanss a, 2-vuotiaan lapsen äiti muistelee. Luotettavien aikuisten lisäksi lapsilla on hoitopaikassa toisensa. Mellenius on havainnut tutkimuksessaan, että jokaisessa ryhmässä on niitä lapsia, jotka reagoivat myötätuntoisesti toisen lapsen eroahdistukseen ja yrittävät jopa ratkaista toisen hätää. Lapsen tapa lohduttaa on tarjota lelua tai taputtaa olkapäälle, rohkeimmat halaavat. "Luottamus on saavutettu, kun lapsi uskaltaa olla hoidossa samanlainen kuin kotona” Miten lapseni tulee kuulluksi ja nähdyksi? Jääkö hän isossa porukassa syrjään? Tätä miettivät erityisesti ujojen ja herkkien lasten vanhemmat. Pienimpien vanhemmat pohtivat, miten lapsi, joka ei puhu tai kävele, pärjää päivähoidossa. – Pelotti ja jännitti. Pelkäsin, osaavatko päiväkodin aikuiset hoitaa lastani ja ymmärtävätköhän kaiken. Jännitin, miten tyttäreni suhtautuu, kun mami ei ole lähellä ja kaikki ympärillä ovat tuntemattomi a, 3-vuotiaan tytön äiti kuvailee. Helsingin Kuninkaantammen päiväkodin johtaja Riikka Erviö sanoo, että jokainen lapsi on tervetullut päiväkodin porteista sisään juuri sellaisena kuin on. Erviö ei halua puhua lasten ”sopeutumisesta”, vaan hänen mielestään varhaiskasvatuksessa tulee huomioida lasten yksilölliset tarpeet ja saada kukin kukoistamaan omana itsenään. – On hienoa, kun lapsi kiukuttelee, itkee ja nauraa meidän kanssamme. Luottamus on saavutettu, kun lapsi uskaltaa olla hoidossa samanlainen kuin kotona. Silloin kotoutuminen on onnistunut. Erviö mainitsee kuherruskuukausi-ilmiön, johon vanhempien kannattaa varautua. Ensin uudet lelut ja virikkeet sekä mielenkiintoiset kaverit innostavat lasta, mutta sitten hän tajuaa, että minuthan tuodaan tänne joka päivä. Seuraa vastareaktio ”minua et tänne jätä”. Aivan kuten 2-vuotiaan lapsen isä kuvailee: – Alku sujui hyvin, lapsi tuntui viihtyvän päivähoidossa erinomaisesti. Muutaman viikon jälkeen tuli haastavampi jakso, kun lapsi ymmärsi, että päivähoitoon mennään joka viikko. Oli raskasta jättää lapsi hoitoon, kun hän tarrautui syliin eikä olisi halunnut, että lähden töihin. Helpotti, kun kuulin, että pettymys kesti vain hetken ja loppupäivä meni yleensä hyvin . Monessa hoitopaikassa on tapana, että huoltajalle soitetaan tai laitetaan viesti perään ja kerrotaan, miten päivä on edennyt. Käytössä on myös puhelinsovelluksia, joihin päivitetään lasten kuulumisia ja kuvia. Vanhemmalle on huojentavaa kurkata lounastunnilla, että siellähän se lapsi tallustaa hyväntuulisena metsäretkellä. – Erityisesti äidin tuskaa helpotti, kun päiväkodista tuli monta kertaa viikossa valokuvia puhelimeen. Näin, mitä lapset tekevät, ja että he viihtyvät – jopa se huutava kuopu s, 1- ja 3-vuotiaiden lasten äiti kertoo. Ikävöintiä ei pidä säikähtää Lapsi pystyy rentoutumaan parhaiten, kun elämä on ennakoitavaa. Päivähoidon aloitus kuitenkin horjuttaa rutiineja, joten lapsen muu elämä kannattaa rauhoittaa. – Yhtä aikaa ei kannata vieroittaa tutista tai aloittaa uutta harrastusta, Mellenius huomauttaa. Moni kyselyyn vastannut vanhempi korosti valmistautumisen tärkeyttä. Oli käyty leikkimässä hoitopaikan pihassa, luettu päiväkotiaiheisia kirjoja ja juteltu lapselle tulevasta muutoksesta. Toiset valmistautuivat opettelemalla lusikan ja mukin käyttöä sekä mukauttamalla päiväunet päiväkodin rytmiin. Päiväkotien ja hoitopaikkojen käytännöt vaihtelevat, mutta esimerkiksi Erviön päiväkodissa on tapana, että lasta käydään tapaamassa ensimmäisen kerran tämän kotona. – Kun lapsi sitten tulee päiväkotiin, hän muistaa, että tuo tyyppihän oli meillä kotona. Se luo turvallisuudentunnetta. Toinen tärkeä askel on aloituskeskustelu huoltajien kanssa. Siinä hoitajat saavat vihiä lapsen luonteesta, tavoista ja taidoista. Näin osataan ennakoida, kuka on hieman hitaammin lämpiävä ja kaipaa kenties pidemmän totuttelujakson, kuka taas on sosiaalinen ja utelias uudelle. Yleinen suositus on, että lapsi voi tutustua varhaiskasvatukseen kahden viikon aikana, mutta kukin perhe toimii oman tilanteensa ja lapsensa mukaan. Aloitusta kannattaa aina pehmentää. Ensin voi harjoitella pelkkää ulkona olemista. Seuraavana päivänä olla mukana sisätouhuissa ja jäädä syömään. Kolmantena päivänä kokeilla päiväunia ja neljäntenä jäädä jo hetkeksi ilman vanhempaa hoitopaikkaan. Päiväkotiin pakataan oma unilelu mukaan, ja sinne voi viedä valokuvia perheestä, jotta niitä voi ikävän tullen katsella. – Lapsen ikävöintiä ei tarvitse säikähtää. Ikävä saa tulla, ja silloin päiväkodin aikuiset lohduttavat ja ottavat syliin. Lapselle kerrotaan, että sinut tullaan ihan taatusti hakemaan iltapäivällä, Erviö sanoo. Ja kun tuo hetki koittaa, lapsi on todennäköisesti jo portilla vastassa. Mutta kannattaa varautua myös niihin päiviin, jolloin lapsi ei välttämättä juoksekaan kädet ojossa ja iloisena vastaan. Sitäkään ei tarvitse säikähtää. Reaktio on lapsen keino käyttää pientä valtaansa. Hän haluaa ehkä sanoa, että on loukkaantunut: ”Jätit minut tänne.” – Vanhemman tehtävänä on kestää torjunta ja osoittaa lapselle hänen kaipaamaansa myötätuntoa, Mellenius neuvoo. Erviö kannustaa aikuisia mahdollisimman avoimeen kommunikaatioon hoitajien kanssa. Eli kysy, kerro huolesi ja kerro myös, mitä kotiin kuuluu. Kaikki tiedonmurut lapsen elämästä ovat hoitajille tärkeitä. Näin he oppivat tuntemaan lasta ja vastaamaan hänen tarpeisiinsa. ”Lapsi on valmis sitten kun on valmis” Päivähoidon aloitus muuttaa koko perheen arkea ja voi olla hetkellisesti rankkaa aikaa myös vanhemmille. – Murehdin kaikkea mahdollista, kuten ruokaan tukehtumista ja kiipeilytelineistä putoamista , 3-vuotiaan äiti muistelee. Niille, joita huolettaa ja mietityttää, toinen, kolmen lapsen äiti antaa jämäkän neuvon: ”Tee itsellesi selväksi, miksi lapsesi menee hoitoon. Järkisyyt. Jos joku mietityttää, juttele hoitajien kanssa. Vältä tunnekuohuja eron hetkellä, ole itse reipas ja sano nopeat heipat, itkaise vasta ulkona. Tankatkaa läheisyyttä päivän jälkeen.” Verkkokyselyn vastauksissa erottuivat myös ne lapset, joita uusi ympäristö viehätti: – Lapsi oli innoissaan ja reipastui silmissä. Emme olleet saaneet häntä nukkumaan ja syömään kunnolla. Nyt hän oli ensimmäisenä päivänä päiväkodissa mennyt itse nukkumaan. Sama jatkui yhtäkkiä kotona. Hän opetteli heti myös kuivaksi, ja puhe kehittyi hurjasti , kertoo 2 vuotta ja 9 kuukautta vanhan lapsen äiti. Mellenius mainitseekin, että uusi ympäristö ja aikuiset, jotka eivät ymmärrä lasta automaattisesti, voivat kuin huomaamatta sysätä kehitystä eteenpäin. Lapsen on pakko kehittää kommunikaatiotaitojaan tullakseen ymmärretyksi. 3-vuotiaan lapsen äiti kuvaa varhaiskasvatuksen antia: – Päivähoidon positiivisia puolia ovat taitojen huima kehittyminen, kaverisuhteiden tärkeys sekä päiväkodin leikit ja rutiinit, joista lapset innostuvat ja joita he odottavat. Tärkeitä ovat myös luotettavat aikuiset, jotka toimivat esikuvina ja opettajina . Verkkokyselyyn vastanneet jättivät tsemppaavia viestejä niille, joilla päivähoidon aloitus on edessä. Viesteissä korostuu yksi asia ylitse muiden: te selviätte siitä. – Lapsi tulee sopeutumaan, ja varhaiskasvatus tekee hänelle hyvää. Alussa on raastavia hetkiä, kun pitää jättää itkevä lapsi päiväkotiin. Se tuntuu vanhemmasta usein pahemmalta kuin lapsesta , 2- ja 6-vuotiaiden isä sanoo. Loppujen lopuksi moni vanhempi on huomannut, että lapsi kaipasi jo omia virikkeitä ja kavereita ja itsellekin teki hyvää päästä töihin ja aikuisten seuraan. – Siitä [päivähoidon aloituksesta] alkaa lapsen sosiaalinen elämä ja irtautuminen vanhemmista. Se tekee hyvää kaikille osapuolille , 3-vuotiaan lapsen äiti toteaa. Alussa ja varmasti myöhemminkin tulee aamuja, kun kaikki tuntuu takkuiselta. Olisi kiire palaveriin, mutta lapsi rutistaa itsensä syliin tai huutaa perään. Mielessä kolkuttaa, eikö lapsi voisi jo tottua tähän, en jaksa näitä hankalia aamuja. – Päivät ovat erilaisia ja lapset ovat erilaisia. Lapsi on valmis sitten kun on valmis. Mutta se päivä tulee kyllä, Mellenius sanoo.