Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Arvasitko, milloin Näsiselkä vapautui jäistä? Kaksi ennusti Näsijärven jäät ihan oikein Moron kisassa

Moro julisti 20. maaliskuuta kilpailun, jossa lukijat saivat arvata Näsijärven toisen jäiden lähdön päivämäärää 23. maaliskuuta mennessä. Yli 200 Moron lukijaa otti haasteen vastaan, mutta vain kaksi osui täysin oikeaan eli arvasivat jäiden lähtevän 9.4. He olivat Jasmine Ruotsakko ja Mika Mikkonen Tampereelta. Oikukas talvi jäädytti ja sulatti Näsiselän jäät kahdesti. Jo maaliskuun puolivälin jälkeen alkoi näyttää siltä, että kevään toinen jäiden lähtö on lähellä. Sää kuitenkin vaihteli, joten virallisesti jäät lähtivät Näsiselältä vasta viime viikolla. Näin satamamestari Matti Joki tiedotti 9. huhtikuuta kello 11:45: Näsijärven selkä vapautui jäistä torstaina 9.4. Laivareitit ovat täysin avoinna, mutta poukamissa on vielä jäätä. – Näsijärvi vapautui tänä vuonna jäistä aiemmin kuin koskaan mittaushistorian aikana, ja jääpeite oli lyhytkestoisin, kertoo satamapäällikkö Matti Joki. Näsijärvi kerkesi tänä talvena vapautua jäistä myös 19.2., mutta jäätyi uudelleen. Tarkat arvaukset Ruotsakon ja Mikkosen arvaukset olivat tarkkoja. Läheltä piti muillakin osallistujilla, sillä viisi arvasi päivämääräksi 10. huhtikuuta ja yksi osallistuja 8. huhtikuuta. Suosituimmat päivät jäiden lähtöpäiväksi olivat maaliskuun lopun päivät sekä huhtikuun alun päivät. Innokkaimpien mielestä jäät olisivat lähteneet jo 21.3. eli seuraavana päivänä koko arvuuttelukisan alkamisesta. Tähän saattoi vaikuttaa Näsijärven silloinen tilanne. Moron tuottaja Jari Mylläri kävi Näsinneulassa 20.3. kello 15 aikaan katsomassa, miltä Näsiselällä näyttää. – Lielahdessa on jo ranta sulana ja myös railojen kohdille on avautunut selkeitä aukkoja, kuului raportti. Järvi jäätyi virallisesti ensimmäisen kerran perjantaina 7. helmikuuta. Moron vierailulla oli selvästi havaittavissa valkoista ahtojäätä Siilinkarin kallioilla. Se oli merkki siitä, että jäät olivat heikentyneet ja lähteneet liikkumaan. Myös Näsiselällä ja Hiedanrannan suunnassa oli havaittavissa selviä railojen kohdalle syntyneitä jäättömiä aukkoja. Munkit palkinoina Jääveikkauksen palkintona oli kolmelle oikein arvanneelle 10 munkin ja kahvin lahjakortit Pyynikin munkkikahvilaan. Koska oikeaan arvanneita oli vain kaksi, kolmas 10 herkkuhetken paketti arvottiin kaikkien osallistujien kesken. Arpaonni suosi tamperelaista Melissa Vainiota . Hän oli veikannut jäiden lähdön päiväksi 29. maaliskuuta. Lahjakortit postitetaan voittajille.