Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kangasalla tutkittua Tinder-raiskausta ei tapahtunutkaan – Tutkinnanjohtaja: "Jonkinlaista hyvityksen hakemista siinä on ollut”

Sisä-Suomen poliisilaitos tutki touko-kesäkuussa tapausta, jossa Tinder-palvelun kautta sovitun tapaamisen väitettiin päättyneen raiskaukseen 19. huhtikuuta. Esitutkinnan aikana on varmistunut, ettei tapauksessa ole syytä epäillä rikosta ja ettei väitettyä seksuaalirikosta ole tapahtunut. – Esitutkinnassa saatiin sellaisia viitteitä, että mahdollinen asianomistaja ei ole kertonut kaikkea tai ei ainakaan ole puhunut totta kaikissa asioissa. Kuulusteluissa hän myöhemmin myönsikin, ettei ole puhunut totta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka Sisä-Suomen poliisista. Tutkintaa jatketaan rikosnimikkeellä perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Tutkittavasta teosta voi saada enimmillään 2 vuotta vankeutta. Mikä motiivi tähän oli? – Varmaan suurin motiivi oli ajattelemattomuus, mutta jonkinlaista hyvityksen hakemista siinä on ollut, Uusipaikka vastaa. Uusipaikan mukaan Tinder-treffit ovat tapahtuneet, ja kaksikko on kohdannut väitettynä iltana. Sitten on tapahtunut jotain sellaista, josta nuori nainen on loukkaantunut ja johon hän on ilmoituksella hakenut hyvitystä. Tapauksesta tehtiin rikosilmoitus toukokuussa. Tapaukseen liittyen poliisi pyysi yleisövihjeitä Niki-nimisestä miehestä. Joitakin vihjeitä tapaukseen liittyen saatiinkin. Toisen osapuolen nimi ei ollut Niki. Miestä ei ole tavoitettu, eikä hänen kuulemiseensa ole Uusipaikan mukaan tarvettakaan, koska epäiltyä rikosta ei ole tapahtunut. Seksuaalirikoksen epäiltiin tapahtuneen Kangasalla, Tampereen Holvastin rajan tuntumassa pitkänäperjantaina. Epäillyn rikoksen uhrin kerrottiin olevan noin 20-vuotias nainen. Täydennys 24.6. kello 11.03: Lisätty tutkinnanjohtajan kommentit.