Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ilves haki vakuuttavan voiton Turusta – Roosa Tuominen iski kahdesti: ”Huikea pelaaja”

Vahva alku siivitti Ilveksen komeaan voittoon naisten jalkapalloliigassa sunnuntaina. Ilves voitti pisteittä olevan TPS:n 3–0 Turussa. Voittaja ratkesi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, kun kahdesti osunut hyökkääjä Roosa Tuominen ja Aino Rasinen veivät tamperelaiset karkumatkalle. Ilveksen päävalmentaja Mika Lahtinen oli mielissään, kun joukkue pystyi toteuttamaan suunniteltuja asioita lähes täydellisesti. – Pystyimme hyödyntämään tilaa Tepsin linjojen välissä ja murtamaan siten heidän puolustusta. Pelasimme monipuolisesti ja paikkoja oli tehdä vaikka kahdeksankin maalia, Lahtinen sanoi tyytyväisenä. Omassa päässä Ilveksellä ei ollut hätää. Toisella jaksolla Ilves nosti jo jalkaa kaasulta. Roosa Tuominen on viimeistellyt joukkueen seitsemästä maalista neljä alkukauden kuudessa ottelussa. Hänet valittiin viime kauden päätteeksi vuoden tulokkaaksi ja kehitys näyttää jatkuneen, vaikka talvikausi meni osin piloille loukkaantumisen takia. – Vaikka hän on vasta tullut takaisin, pelaa hän silti kovalla tasolla. Huikea pelaaja, Lahtinen kehaisi. Voitto oli Ilvekselle toinen. Ilves kohtaa seuraavaksi Jyväskylän Pallokerhon Tammelassa ensi lauantaina.