Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Haluaisin olla kuin äitini, mutta en kaikessa, sillä olen oppinut äidiltä myös sitä, mitä ei kannata olla – ja sekin on arvokasta

Äiti ja minä olemme läheisiä. Käyn äidillä yökylässä säännöllisesti. Se rauhoittaa minua ja tuo lämpimän olon. Äiti on aina iloinen, kun tulen. Hän ei koskaan sano, ettei ehdi tapaamaan minua. Hän haluaa hemmotella minua ja minä vastavuoroisesti autan häntä, missä kykenen. Kun äiti häärää keittiössä, minä istun pyöreän pöydän ääressä ja pidän seuraa. Joskus minun pitää olla hiljaa, ettei hänellä katkea ajatus, kun hän maustaa ruokaa tai mittaa kahvia. Äiti tarjoilee taivaallisen hyvää ruokaa. Ainekset on ostettu Stockmannilta, koska siellä palvelu ja laatu on äidin mielestä ylivertaista. Ruokailun jälkeen siirrymme olohuoneeseen. Siellä tuoksuu hyvältä, siellä on huonekaluja lapsuudesta. Tamminen kirjahylly ja vaarin nojatuoli ovat suosikkejani. Myös ikivanhat tarjoilupöydät ovat ihanat, niitä on kolmea kokoa. Äiti asettelee jonkin pöydistä viereeni, kun lepäilen sohvalla. Usein siihen ilmestyy croissant tai hedelmiä naposteltavaksi. Joskus juomme viiniä, joskus sherryä, tai mitä äidin puisessa viinikaapissa milloinkin sattuu olemaan. Olemme kovia puhumaan. Meillä on kummallinen tapa: palaamme aina jauhamaan raskaita asioita menneisyydestä. Puhumme aina samat jutut, koska uutta menneisyyteen ei enää voi syntyä, eikä aiemmin puhumattomia juttuja menneistä voi riittää loputtomiin. Meille tulee aina enemmän tai vähemmän raskas olo ja alamme keventää tunnelmaa sanomalla, että virheistä on opittu ja raskaissa vaiheissa on ollut jotakin hyvääkin. Toteamme, että syyllisyydestä ja katkeruudesta pitää osata päästää irti. On annettava anteeksi itselle ja muille. Muuten elämä ei suju vaan menee hukkaan. Meillä on yhdessä hauskaa. Olemme iloisia ja kiitollisia elämästä. Äidillä on hyviä tokaisuja, esimerkiksi aamulla hän saattaa sanoa: ”Tästä alkaa taas puhdas, elämätön päivä.” Iloiset asiat koskevat yleensä meidän suvun eläimiä ja lapsia, jotka ovat jo nuoria tai aikuisia mutta meille aina lapsia. Äiti rakastaa omia ihmisiään ja eläimiään loputtoman paljon, muista hän ei niin tykkää, vieraat ovat outoja, niiden tuoksu ei miellytä äitiä. Olen sanonut äidille, että hän voisi avartaa ajatusmaailmaansa. Hän katsoo minua ilkikurisesti. Hän ehkä harkitsee muuttumista. Äidillä on kyky kehittää itseään ja muuttaa luutuneita ajatuksiaan. Siksi hän on niin kaunis vielä vanhanakin. Äiti on tarmokas ja nuorekas. Hän on ahkera jumppaaja ja kävelijä ja tarkka kodin siisteydestä. Haluaisin olla monessa kuin äiti. En kuitenkaan kaikessa, olen oppinut äidiltä myös sitä, mitä ei kannata olla. Sekin on arvokasta. Äiti ja minä- sanat yhdessä kuulostavat lämpimiltä, kodikkailta ja jotenkin vääjäämättömiltä. Minuahan ei olisi ilman äitiä eikä äitiä olisi ilman lasta. Kirjoittaja on opettaja.