Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Vihdoinkin on tehty todella hyvä suomalainen purjehduskirja – Tapio Lehtisen tarinan sijoittaa mieluusti kirjahyllyyn alan klassikoiden kanssa

Olen lukenut purjehduskirjallisuutta yli 50 vuotta. Käsiin on osunut monia kiinnostavia alan teoksia, mutta todella loistavia suomenkielisiä purjehduskirjoja olen löytänyt vain kaksi. Ne ovat kumpikin käännöskirjallisuutta. Jos on halunnut ymmärtää, mistä purjehtimisessa on kyse ja miksi se on niin kiehtovaa, selitykset ovat iän kaiken löytyneet Henrik Ramsayn kirjasta Purjehtijan muistelmia ja Joshua Slocumin teoksesta Yksinpurjehdus maapallon ympäri . Yhdysvaltalainen merikapteeni Joshua Slocum purjehti ensimmäisenä ihmisenä yksin maailman ympäri vuosina 1895–1898 ja tallensi kokemuksensa kirjaksi Sailing alone around the world , joka julkaistiin vuonna 1900. Slocum kokee matkallaan seikkailuja ja vaikeuksia, mutta selviytyy neuvokkaasti ja kertoo tapahtumista koruttomasti. Henrik Ramsayn vuonna 1946 ilmestyneen teoksen nimi on alkukielellä Sommar och segel . Ramsay oli jatkosodan vuosien ulkoministeri, joka sodan jälkeen joutui Neuvostoliiton painostuksesta vankilaan yhtenä niin sanotuista sotasyyllisistä. Hän kirjoitti purjehdusmuistelmansa vankilassa. Varmaan siksikin ne ovat ylistys purjehtimiseen liittyvälle vapauden tunteelle. Ramsayn teksti välittää myös historiaa ja kulttuuria. Hän esittelee persoonia, kertoo anekdootteja, siteeraa runoja. Hieman kärjistäen voisi Lasse Mårtensonia mukaellen todeta, että kaikki muu purjehduskirjallisuus kuin Ramsay ja Slocum on ollut turhaa… Nyt käsiini on vihdoin osunut uusi purjehduskirja, jonka voin hyvillä mielin sijoittaa hyllyyni Ramsayn ja Slocumin seuraksi. Tämän loistavan kirjan tekijät ovat Tapio Lehtinen ja Ari Pusa . Heistä edellinen on purjehtinut yksin kilpaa maapallon ympäri ja jälkimmäinen kirjoittanut edellisen tarinat ja kokemukset teokseksi, joka hienolla tavalla yhdistää Ramsayn ja Slocumin muistelmien ominaisuudet. Miesten kirjan nimi on Yksin seitsemällä merellä . Tapio Lehtinen seilaa edeltäjiensä hengessä ja viehättävästi samassa tyylissä. Hän on purjehtimassa yksin kilpaa maailman ympäri, mutta tekee samalla matkaa itseensä. Lehtinen osallistui Golden Globe 2018 -purjehduskilpailuun, joka toteutettiin lähes samanlaisin välinein kuin edellinen Golden Globe -kilpailu tasan 50 vuotta aiemmin. Kisa oli kova: mukaan lähti 18 purjehtijaa, mutta vain viisi suoriutui maaliin asti. Lehtinen on yksi viidestä, mutta pääsee perille viimeisenä vasta lähes neljä kuukautta voittajan jälkeen. Hän oli vesillä 322 vuorokautta käymättä välillä maissa. Hänen hitaan vauhtinsa syy ovat veneen pohjaan kiinnittyneet hanhenkaulaäyriäiset, jotka toimivat jarruina. Kilpapurjehtijana Tapio Lehtinen on harmissaan väärästä myrkkymaalista, joka ei estä äyrisiä, mutta ei anna tämän pilata suurta seikkailuaan. Merellä ja veneessä on niin paljon muuta, joka korvaa menetyksen. Tarkkailtavana on luonto, hoidettavana arjen toimet, luettavana valtava venekirjasto. Lehtinen käy läpi Erik Tawaststjernan Sibelius-kirjat ja kuuntelee C-kasetilta aina sitä musiikkia, josta sillä hetkellä lukee. Hän hoitelee Marcel Proustin kymmenosaisen Kadonnutta aikaa etsimässä , Joseph Conradin tuotannon, Volter Kilven Alastalon salissa ja muutkin kotikirjastonsa lukematta jääneet opukset. Lauri Viidan runoihin hän palaa monesti, ja väläyttää omaakin runomuistiaan. Lehtisen ja Pusan kirja on myös ystävyyden ylistys. Suomalaiset radioamatöörit ovat Lehtisen yhteys maailman meriltä Suomeen ja niin tärkeä linkki, että kun yksi yhteydenpitäjäperhe on yllättäen vastassa kisan maalissa Ranskassa, kipparin silmät kyyneltyvät liikutuksesta. Sitäkin purjehtiminen tarjoaa – tunnetta. Se saattaa olla myös hauskaa. Kun hanhenkaulat ovat estäneet verisimmän kilpailemisen, Lehtisestä kuoriutuu jopa huumorimies. Lehtinen ja Pusa osaavat tuoda esiin myös sen, että parhaimmillaan purjehtiminen on jotain erityistä. Se on tietysti arkinen tapa liikkua, mutta silti jollakin tavalla ylvästä. Yksi keino tämän erityisyyden ylläpitämiseen on perinteiden noudattaminen. Tuntuu mukavalta lukea, että Lehtisellä aihepiiri on hallussa. Lähestyessään Kap Hornia hän laittaa perään liehumaan pursiseuransa NJK:n lipun ja mastoon Merikarhujen viiriin. Niemen kohdalla hän skoolaa paitsi perheelleen, tukijoilleen ja ystävilleen myös "purjelaivojen kuninkaalle" Gustaf Eriksonille , jonka laivat seilasivat tätä samaa reittiä. Kap Hornilta Lehtisen matkaan lähtee muistoksi pullollinen merivettä, josta hän kotiinpaluun jälkeen käy kaatamassa lorauksen Eriksonin haudalle Maarianhaminassa. Juhlallista. Onpa hienoa, että purjehduskirja voi olla näin moniulotteinen.