Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Aikansa suosikkiravintolaan Rustholliin tultiin vaikka uimalla: ”Kaksi vanhaa proomua kunnostettiin tanssi- ja kahvilakäyttöön”

Tamperelaisille tuttu ravintola Rustholli Tasanteella on huonossa kunnossa ja jo kiinni. Pirkanmaan Yrittäjät haluaa luopua Rusthollista, ja tilalle on tulossa asuinrakennuksia. Huhtikuun lopulla Rustholliin kokoontui joukko kulta-ajan toimijoiden lapsia muistelemaan Rusthollia. Paikalla olivat Ritva Jänne os. Linkosuo , Topi Honkonen jr. sekä pariskunta Pirkko Linkosuo ja Jukka Kangasniemi . Muistoissa laulutuokiot Linkosuo Oy:n perustajan Aarne Linkosuon tytär Ritva Jänne muistaa erityisesti lauluillat. ”1960–1970-luvuilta Aitolahden Rusthollissa muistan erikoisesti iloiset yhteislaulutuokiot. Koolla oli usein lähisukulaisia ja muita ystäviä Rusthollin rinteessä pitkissä pöydissä istuen. Uusi Rusthollin laulukirja oli kovassa käytössä, kun haitarin säestyksellä kaikui laulut, ne Tsaarinajan jälkeiset sävelet. Niinä vuosina oli meillä yhteislaulu vielä voimissaan ennen kuin karaoke valtasi estradit. Pihan kotieläimet kanat, kanit, vuohet ja hanhet väistyivät piiloon, kun Jussi-veljeni räväytti haitarilla alkusävelet ilmoille. Äreä Esa-pukki katsoi vieraita karsaasti. Myös proomutanssit muistetaan vielä tänään. Enqvistin tehtaalta Lielahdesta oli hankittu kaksi vanhaa proomua, jotka kunnostettiin tanssi- ja kahvilakäyttöön. Keskiviikko- ja lauantai-iltaisin yhtiömme oma bändi ”Laihtumattomat” viritti soitannon dir.mus. Matti Prepulan taiteellisella johdolla. Yleisöä riitti runsaasti vuodesta toiseen. Vierailevina solisteina kuultiin muiden muassa Acre Karia ja Topi Honkosta hanureineen. Joku innokas osallistuja tuli jopa uimalla Olkahistenlahden yli ja jatkoi illanviettoa uikkareissaan. Pihagrillistä haettiin välillä iltapalaksi possunkylkeä ja kanaa herkullisella barbeque-kastikkeella höystettynä. Oi niitä aikoja, mutta haikein mielin on tässä maailmassa monesta asiasta luovuttava. Uudet sukupolvet astuvat nyt Rusthollin rannoille.” Kesätöissä siskon kanssa Linkosuon toimitusjohtajana vuosina 1956–1974 toimineen Jussi Linkosuon tytär Pirkko Linkosuo muistaa kesätyöaikaansa Rusthollissa. ”Rusthollin muistojani ovat erityisesti kesät vuosilta 1966–1969, jolloin sisareni Riitan kanssa olimme siellä kesätöissä. Tehtäviin kuului muun muassa alueen siivousta, pihapiirin eläinten hoitoa ja ruokintaa sekä avustaa ulkoilmaruuanlaitossa. Talvisin proomun kahvilassa meillä aputytöillä oli vilskettä, eritoten sunnuntaisin kun hiihtäjiä tuli sinne sankoin joukoin nauttimaan höyrymakkaraa ja kuumaa mehua. Saimme myös olla mukana monenlaisissa oman väen juhlatilaisuuksissa, joissa erilaisten ohjelmanumeroiden seuraaminen ja maukkaista ruokatarjoiluista nauttiminen tuntui tosi juhlalta. 1970-luvun alkupuolella Linkosuolla alkoi kenkkäri- eli juhlamenojen ohjaajan koulutus. Sain osallistua tuolloin hieman myöhemmin kyseiselle kurssille, jonka käytännön harjoituksia pidettiin Rusthollissa. Kenkkärikoulutuksestakin on ollut myöhemmin elämässäni paljon apua.” Paljon saunailtoja Perheyrityksen kautta Rustholliin tutustunut Topi Honkonen jr. muistelee myös Rusthollissa perustettua urheiluseuraa. ”Rusthollin rinteellä asuessani, se oli ”olohuoneeni”. Jo Yrittäjähovin aikana perheyrityksemme kautta paikka tuli tutuksi, samoin Linkosuon aikana. Isäni sävelsi ja sanoitti lauluja Rusthollista, muun muassa Proomutanssit . Jussi Linkosuon aikana proomulla oli tarkoitus pitää Ilves-disco junioreiden hyväksi. Tarkastuksessa kuitenkin havaittiin toisen proomun pohjassa vettä, joten ne olivat tulleet tiensä vai pitäisikö sanoa aikansa päähän. Yli 30 vuotta sitten Rusthollissa perustettiin ”Hollin Tömäys” -urheiluseura, jonka toiminta on nyt jo hiipunut. Lajeina olivat muun muassa kaukalo- ja lentopallo. Saunailtoja oli enemmän kuin pelejä. Harmittamaan jäi hevospoolon Suomen mestaruus, kun ei saatu hevosia kuntoon.” Lähetä muistosi Moro julkaisee tamperelaisten muistoja Rusthollista, missä on vietetty monet häät ja muut juhlat vuosikymmenten aikana. Lähetä oma muistosi ja mahdollinen valokuva sähköpostilla moro@aamulehti.fi .