Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Supertaifuuni asettaa kovat panokset Japaniin: aika-ajot siirrettiin, varmistiko Valtteri Bottas jo paalupaikkansa?

Perjantai osoitti, että Mercedeksestä voidaan odottaa kovaa ennakkosuosikkia Japanin GP-viikonlopulle. Valtteri Bottas ajoi sekä ensimmäisten että toisten vapaiden harjoitusten nopeimman ajan. Jälkimmäisessä sessiossa Lewis Hamilton jäi suomalaisesta tallikaveristaan yhden kymmenyksen päähän. Ferrarit eivät pysyneet kyydissä, sillä Charles Leclerc oli neljäs ja Sebastian Vettel viides. Kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen . Kimi Räikkönen paransi sijoitustaan yhdellä pykälällä toisissa harjoituksissa ja oli 11:s. Suzukaa lähestyvä supertaifuuni on aiheuttanut epävarmuutta viikonloppua ajatellen. Varhain perjantaiaamuna F1 tiedotti, että aika-ajot siirtyvät sunnuntaiaamulle. Ne ajetaan neljä tuntia ennen kisan alkua, kello 10 paikallista aikaa. Formularaamattuna tunnettu Autosport kertoi, että aika-ajopäätös ei välttämättä ole lopullinen. Voi nimittäin olla, ettei niitä pystytä ajamaan ollenkaan. Supertaifuunin kulkua on vaikea ennustaa ja voi olla, että rankkasade estäisi aika-ajojen ajamisen vielä sunnuntaiaamuna. Näin ollen kisan lähtöjärjestys määräytyisi toisten vapaiden harjoitusten sijoituksien perusteella.