Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

”Täällä kaikki hyvin” – Annika Saarikon perheeseen syntyi toinen poika

Hallituksen tiede- ja kulttuuriministeriksi vuoden päästä palaava kansanedustaja Annika Saarikko (kesk) on saanut toisen lapsensa. – Täällä kaikki hyvin, tuore äiti viestitti hetki sitten Lännen Medialle. Samalla Saarikko kertoi, ettei vielä tässä vaiheessa kommentoi enempää. Saarikko kertoo perhetapahtumasta vajaa tunti sitten Twitterissä. Saarikon ja Erkki Papusen perheeseen syntyi nyt toinen poika. Synnytys oli Saarikon mukaan pitkä ja rankka. – Valloittava ja rauhallinen 54-senttinen tapaus. Kiitos Tyksin upealle henkilökunnalle pitkän ja rankan synnytyksen avusta, hän kirjoittaa. – Kiitollisena tutustumme elämän ihmeeseen ja odottelemme isoveljeä ihastelemaan häntä. Saarikolla ja Papusella on ennestään Aarni -poika. Saarikko on ollut pitkään keskustaväen suosikki. Hänestä uumoiltiin keskustan puheenjohtajaehdokasta, mutta lapsen odotus muutti suunnitelmat. Toinen lapsi on ollut haaveissa jo pitemmän aikaa. Saarikko kirjoitti keväällä koskettavasti, että elämältä voi saada paljon, mutta kaikkea ei tarvitse saada kerralla. Saarikko kertoi myös hiukan ennen keskustan ylimääräistä puoluekokousta, ettei hän ole käytettävissä puheenjohtajaksi ensi kesänä, jolloin pidetään varsinainen puoluekokous. Saarikko on todennut, että puolue tarvitsee pitkäaikaisen puheenjohtajan. Viime metreillä hän asettui julkisesti kannattamaan Antti Kaikkosta puheenjohtajaksi. Valituksi tuli Katri Kulmuni.