Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nelihenkinen perhe kuljetettiin saamaan hoitoa – sauna syttyi palamaan suositulla mökkisaarella Mänttä-Vilppulassa

Noin 30-neliöinen saunarakennus tuhoutui purkukuntoon Iso Riihisaaressa Mänttä-Vilppulassa keskiviikkoiltana. Sauna on yksityisessä käytössä ja tontilla sijaitsee myös mökki. Mökki ei kuitenkaan ole saunan kanssa samassa yhteydessä. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoi torstain vastaisena yönä, että nelihenkinen perhe oli ollut illalla saunomassa. – Tilanne oli vähitellen kehittynyt, kun palo oli edennyt rakennuksen yläpohjassa. Kaikki vietiin terveyskeskukseen tarkistettavaksi. Isä oli ollut siellä sammuttamassa ennen pelastuslaitoksen tuloa ja hän hengitteli eniten savua. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti, Suikkanen kertoi. Iso Riihisaari on hyvin suosittu mökkisaari Mäntässä, Mänttä-Vilppulassa. Koska kyse on saaresta, sammutusvälineistö kuljetettiin paikalle kolmella pelastuslaitoksen veneellä. – Vähän erilainen homma se on kuin että tultaisiin maitse. Nyt toimme oman pumppukaluston, moottoriruiskuja, moottorisahaa ja niin edelleen. Viiveet ovat pidemmät kuin maitse, Suikkanen sanoo. Paikalla oli noin 20 pelastajaa. Palon syttymissyystä ei ole täyttä varmuutta, mutta se sai alkunsa todennäköisesti saunan kiukaan hormista. Pelastuslaitos kertoi puoliltaöin, että pelastustoiminta kohteessa on päättynyt. Korjaus: Korjattu paikkakunnan nimi Mäntästä Mänttä-Vilppulaksi´4.7. kello 7.50.