Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Valoa Tampereen synkkään kirstuun: koronatuki pudottaa alijäämää, joukkoliikenteen tuoma lovi on suuri – ”Isku oli iso ja se näkyy kaupungin taloudessa”

Hallituksen budjettiriihessään kunnille koronan takia osoittama tukipaketti vuodelle 2020 pienentää Tampereen arvioidun alijäämän 23,4 miljoonasta eurosta seitsemään miljoonaan euroon. Tampere saa peruspalvelujen valtionosuuksiin tukea valtiolta 16,5 miljoonaa euroa. Koronan aiheuttama valtion tuki koko kuntakentälle on tänä vuonna kaksi miljardia ja ensi vuonna noin miljardin. Vuodelle 2021 Tampereen arvioidaan saavan valtion koronatukea 12 miljoonaa. Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) totesi toimittajille maanantaiaamuna etänä järjestämässään tilannekatsauksessa, että kaupunki oli vuosien 2018–2020 talouden tasapainotusohjelmallaan saanut kaupungin talouden tasapainoon helmikuussa 2020. Korona kuitenkin muutti tilanteen dramaattisesti, ja ennakoitu alijäämä alkoi keväästä lähtien kasvaa. – Budjettiriihen tukipaketti kuitenkin korvaa nyt noin 70–80 prosenttia koronan aiheuttamista tulon menetyksistä ja lisäkustannuksista. Ensi vuoden alijäämä 25–30 miljoonaa? Tampereen vuoden 2021 budjettia valmistellaan tilanteessa, jossa talousarvio olisi 14,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. – Kun tuohon summaan lisätään sairaanhoitopiirin arvioitu 6,5 miljoonan euron alijäämä sekä hallintokuntien budjettitoiveet, saattaa arvioitu alijäämä ensi vuodelle kohota 25–30 miljoonaan euroon, totesi pormestari Lyly. Lylyn mukaan Tampere kyllä kasvaa koko ajan, mutta palvelutarpeetkin kasvavat samassa suhteessa, joten vuoden 2021 talousarvion valmistelu on haasteellinen tehtävä. Pormestarin mukaan kaupungin investointitasosta pyritään pitämään ensi vuonnakin huolta, jottei kuoppaa kasvateta omilla toimilla. EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketista Suomeen arvioidaan kanavoituvan 2,3 miljardia. Pirkanmaalle osoitettavasta elvytyspaketista odotetaan EU-tukea myös tamperelaisiin hankkeisiin. Tampereen talousjohtaja Jukka Männikkö toivoo, että EU:n elvytysrahoitusta saataisiin kaupungin joihinkin infrahankkeisiin, esimerkiksi Asemakeskukseen. Työttömiä jo 18,8 prosenttia Tampereen työttömyysaste on koronapandemian takia huonontunut erityisesti keväällä ja alkukesästä. Kun työttömiä oli viime vuoden heinäkuussa 12,9 prosenttia työvoimasta, oli työttömyysaste tämän vuoden heinäkuussa 18,8 prosenttia. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on Tampereella noussut peräti 53 prosenttia heinäkuusta 2019. Tämän vuoden heinäkuussa heitä oli jo 3 757. Joukkoliikenteen käyttö romahti Koronasta johtuva poikkeustilanne on vaikuttanut voimakkaasti joukkoliikenteen käyttömääriin. Huhtikuussa joukkoliikenteen käyttömäärien lasku oli 72 prosenttia verrattuna edellisvuoteen, ja lasku edellisvuoteen oli elokuussakin vielä 36 prosenttia. – Isku oli iso ja se näkyy kaupungin taloudessa, sillä joukkoliikenteen maksutulot ovat pudonneet noin 16 miljoonaa euroa, sanoo Lyly. Tampereelle suuntautuneissa yöpymisissä koettiin syvä kuoppa tämän vuoden huhti–kesäkuussa. Yöpymiset ovat vähentyneet yhteensä 11 prosenttia vuoden takaisesta. Valtaosa laskusta johtuu ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisten vähenemisestä. Tänä vuonna Tampereella myönnettyjen rakennuslupien määrässä ei ole merkittävää eroa verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Rakennuslupia myönnettiin tammi–elokuussa 477 eli kuusi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tärkeitä päätöksiä syksyn aikana Sote-ratkaisut sekä sote- ja maakuntauudistus vaikuttavat Lylyn mukaan niin, että kuntien kyky elinvoiman ylläpitämiseen heikkenee. – Tampereen on katsottava vuoteen 2023. Millainen kunta Tampere on sote-uudistuksen jälkeen? Työllisyyskokeilu käynnistyy uudelleen ja antaa pormestarin mukaan mahdollisuuden kuntien ja elinkeinoelämän tiiviiseen yhteistyöhön. Tampereen kaupunginvaltuustolla on edessään tärkeitä päätöksiä syksyllä raitiotien jatkon suhteen. Raitiotien toisen vaiheen rakentamispäätös ja kolmannen vaiheen linjaukset on määrä tehdä ratkaisevassa valtuustokäsittelyssä 19. lokakuuta.