Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lääkärihelikopteritoiminta siirtyy valtiolle – Finnhems valtion omistukseen

Lääkärihelikoptereita hallinnoiva yhtiö Finnhems oy siirtyy valtion omistukseen. Ministeriö tiedotti torstaina, että hallitus valtuuttaa sosiaali- ja terveysministeriön hankkimaan yhtiön koko osakekannan viideltä yliopistolliselta sairaanhoitopiiriltä valtion omistukseen. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi jo viime syksynä järjestelyä, jossa osakkeet hankittaisiin valtiolle ja yhtiö valmistautuisi toteuttamaan lentotoiminnan omana tuotantona kahdeksassa tukikohdassa vuoden 2022 alusta. Tällä hetkellä Finnhems-yhtiö hallitsee kuutta lääkärihelikopteritukikohtaa ja on kilpailuttanut niiden lentotoiminnan. Yhtiön on määrä tulla sosiaali- ja terveysministeriön omistajaohjaukseen. Sen toiminta rahoitetaan jatkossakin valtion talousarvion määrärahalla. Suomen lääkärihelikopteritoiminnan järjestämistä suunniteltiin aiemmin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja myöhemmin maakunnan vastuulle. Pirkanmaa-vetoinen malli kaatui kuitenkin kalkkiviikoilla.