Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaalla on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa – kaksi tartuntaa ulkomailta, loput liittyvät tunnettuun ketjuun

Pirkanmaalla on Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) koronaseurannan mukaan todettu torstaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Tays kertoo Twitterissä, että Pirkanmaalta analysoitiin torstaina 1 011 koronanäytettä. Uusista tartunnoista kaksi on ulkomailta ja kolmella on yhteys jo tunnettuun ketjuun. Pirkanmaalla on todettu viimeisen seitsemän vuorokauden aikana yhteensä 38 uutta koronatartuntaa. Edellisellä viikon jaksolla uusia tartuntoja oli 61. Pirkanmaalla on todettu syyskuun alun jälkeen 158 tartuntaa. Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on nyt Taysin tilastojen mukaan todettu kaikkiaan 423 koronatartuntaa.