Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ruotsi kaatoi Leijonat tiukassa pelissä – maanantaina Jukka Jalonen julkistaa MM-joukkueen: ”Isoja päätöksiä pitää tehdä”

Leijonat hävisi kiekkokauden viimeisen EHT-turnauksen päätösottelussa Ruotsille täpärästi 1–2. Suomi voitti turnauksessa Tshekin ja Venäjän, mutta Ruotsi oli liian kova pala. – Ihan positiivinen maku jäi turnauksesta. Pelasimme neljässä päivässä kolme tiukkaa peliä kovia vastustajia vastaan, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi Ylen haastattelussa. Suomi julkistaa MM-joukkueensa maanantaina. Jalonen myönsi, että valinnat ovat vaikeita. – Isoja päätöksiä pitää tehdä. Rupeamme niitä nyt miettimään Suomi sai Ruotsi-otteluun vahvan alun, kun leijonamiehistö pääsi ylivoimalle jo reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Elias Petterssonin kaksiminuuttinen ehti vanheta vain reilun 50 sekunnin verran, kun punalamppu syttyi Jacob Markströmin takana ensimmäisen kerran. Arttu Ilomäki pelasi itsensä päädyssä hienosti vapaaksi kahden ruotsalaispuolustajan estelyistä huolimatta ja syötti kiekon maalin eteen nousseelle Kaapo Kakolle . Kesän NHL-draftin kärkinimien joukkoon uumoiltu TPS-kasvatti malttoi tilanteessa upealla tavalla ja tarjoili maalin kulmalle nousseelle Veli-Matti Savonaiselle avopaikan, josta tämä sai putata käytännössä tyhjiin. Suomen iloa kesti vain muutaman minuutin ajan, kunnes Ruotsi tuli tasoihin nopean hyökkäyksen päätteeksi. Tre Kronor repi Suomen puolustuksen kolmella syötöllä kappaleiksi, ja Dennis Rasmussen pääsi nokikkain Kevin Lankisen kanssa: terävä rannelaukaus takakulmaan, ja lukemat vaihtuivat 1–1:een. Avauserän puolivälin jälkeen Ruotsi rankaisi vielä Miika Koiviston kaksiminuuttisesta. Elias Lindholm ennätti ensimmäisenä irtokiekkoon ja pääsi ohjaamaan Lankisen patjan kautta lukemiksi 2–1. Mihin jäi rankkari? Toisen erän alku mentiin Suomen komennossa, mutta Ruotsin maali oli kuin noiduttu. Erän 13. minuutilla Marko Anttila pääsi Henri Jokiharjun pitkästä pystysyötöstä läpiajoon, ja Jokerien hyökkääjä oli jo nokikkain Markströmin kanssa, kun Oliver Ekman-Larsson koukki häntä takaapäin mailallaan. Arizona Coyotesin puolustajalle tuomittiin tilanteesta kaksiminuuttinen mutta monet – mukaan lukien Suomen vaihtopenkki – ihmettelivät, mikseivät ottelun tuomarit nostaneet käsiä päänsä päälle rangaistuslaukauksen merkiksi. –Rangaistuslaukaus, päivänselvä. Aivan selvä rangaistuslaukaus! Tshekkituomari pitää kyllä laittaa uudelle kurssille – ja nopeasti, Hannu Jortikka linjasi Ylen lähetyksessä. Päätöserässä Ruotsi puolusti johtoaan tehokkaasti, eikä Suomi juuri päässyt tekopaikoille.