Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelaisen keskustakodin terassille ilmestyi hämmästyttävä vieras: ”Tätä ei varmaan kukaan uskoisi, ellei olisi valokuvaa”

Tampereen keskustassa Koulukadulla asuva Iko Laaksonen ei ollut uskoa korviaan, kun kesken lenkin kuuli puhelimessa avovaimoltaan, että kodin terassilla rymistelee metsäkauris. Tampereellakin on koronan tyhjentämillä kaduilla ollut luonnoneläimille lisää liikkumatilaa. Kauris eksyi 4. toukokuuta terassille talon takapihalla, joka on Mariankadun suuntaan. Laaksosen uskoo kauriin tulleen Pyynikin suunnasta Mariankadun ja Tiiliruukinkadun kulmauksesta kapeaa viheraluetta pitkin. Matkaa Pyynikin ulkoilualueelle on sitä kautta noin 200–300 metriä. – Kello oli noin 18.40, kun avopuolisoni kuuli terassilta rymistelyä ja meni katsomaan. Siellä oli kauris. Ihan uskomatonta, emme ole täällä lähistölläkään koskaan ennen nähneet kauriita. Tätä ei varmaan kukaan uskoisikaan, ellei olisi valokuvaa, Laaksonen päivittelee. Myös heidän yläkerran naapurinsa kuuli ryminää ja onnistui kuvaamaan kauriin seikkailua videolle. Onnea matkassa Koulukadun takapihalle eksyneellä kauriilla oli rutkasti onnea matkassa. Terassi on maa pinnan alapuolella noin kahden metrin syvennyksessä. Ympärillä on muurit. Jostain syystä kauris putosi terassille. – Siellä se pyöri. Kun sitten vähän vihelsin sille, se hyppäsi ylös ja häipyi. Sitä ennen hätääntynyt kauris pisti paikat sekaisin ja naarmutti hieman ulkoikkunoita, Laaksonen kertaa. Laaksosen tietojen mukaan kauris selvisi terassiseikkailustaan takaisin Pyynikille vahingoittumattomana. Ei vielä Koskipuistossa Rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski Tampereen kaupungilta toteaa, että metsäkauriit ovat Tampereella yleinen näky etenkin laidemmalla. – Ihan Koskipuistossa niitä ei ole näkynyt, mutta esimerkiksi Lielahden, Lentävänniemen, Niemen, Pohtolan ja Ryydynpohjan alueilla niitä elelee iso määrä. Meidänkin pihalla Ryydynpohjassa oli esimerkiksi viime keväänä emä ja kolme vasaa. Myös rusakoita ja rottia on paikoin paljon. Etenkin rottapopulaatioita putkahtelee ongelmaksi asti eri puolilla kaupunkia, kunnes torjunta tehoaa ainakin hetkeksi. Torjunnassa on tärkeää varmistaa, etteivät rotat saa ruokaa esimerkiksi jätekatoksista tai komposteista. – Koronan hiljentämässä kaupungissa myös lintujen laulu kuuluminen aiempaa paremmin, ja ilmanlaatu on parantunut, Kylmäkoski muistuttaa. Normaali kevät Tampereen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Antti Lappalainen sanoo, että eläinhavaintojen yleistyminen johtuu kantojen kasvusta ja ”koronakaranteenista”. Ihmisillä on nyt enemmän aikaa luontohavaintoihin kotinurkissa. – Eläimet liikkuvat normaalisti keväällä, mutta kannat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Esimerkiksi kantakaupungin alueella sattuu valitettavasti vuosittain noin 70 metsäkauriskolaria. Rusakoilla on lisäksi nyt kiima-aika, minkä takia ne liikkuvat aktiivisesti. Moron viikon kysymys 1405 Osallistu tästä Moron viikon kysymyksen arvontaan. Tätä ei varmaan kukaan uskoisikaan, ellei olisi valokuvaa. ”Aina kun kyse on liikenteen vaarantavasta tapauksesta, on kyse sitten kauriista tai pienemmästäkin eläimestä, välittömästi yhteys poliisiin. Mikäli kyseessä esimerkiksi eläimen poikanen vaarallisessa paikassa, loukkaantunut eläin avuntarpeessa tai muutoin millään tavalla askarruttava tilanne, voi aina olla matalalla kynnyksellä yhteydessä alueensa eläinsuojeluyhdistykseen sekä eläinsuojeluneuvojiin. Nämä tahot kartoittavat tilanteen puhelimitse, antavat toimintaohjeet ja ohjaavat tarvittavan avun piiriin tilanteesta riippuen.” Yleisiä ohjeita: Jos löydät luonnonvaraisen eläimen tai sen poikasen anna sen olla rauhassa. On tavallista, etteivät emot vietä koko aikaa poikastensa vieressä. Poikasella ei yleensä ole hätää, kun sen annetaan olla rauhassa. Älä koske eläimeen tai ota sitä mukaasi turhaan, ellet ole varma, että eläimen emo on kuollut tai hylännyt poikanen. Kysy aina ensin neuvoa asiantuntijalta eli eläinsuojeluyhdistykseltä tai eläinsuojeluvalvojalta. Jos poikanen on eksynyt selvästi vaaralliseen paikkaan, kuten autotielle, sen voi siirtää turvallisempaan paikkaan lähettyville. Vältä kuitenkin eläimen turhaa käsittelyä. Eläimiin koskettaessa on käytettävä hansikkaita ja kädet pitää pestä sen jälkeen. Apua tarvitseva loukkaantunut tai orvoksi jäänyt eläin on toimitettava mahdollisimman pian asiantuntevaan hoitoon tai tarpeen vaatiessa lopetettavaksi. Eläinsuojeluvalvojat ja -neuvojat neuvovat. Eläinsuojeluvalvojat ja -neuvojat Pirkanmaalla: Markku Alanko, puhelin 040 584 7265 Yksi sähköposti: elainsuojeluneuvojapirkanmaa@gmail.com Suomen eläinsuojelu ry:n sivuilla on lisätietoja ja ohjeita luonnoneläinten auttamiseen Paljon tietoa ja yhteystietoja on myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuilla. Valvontaeläinlääkärit: Tampereen kaupungin valvonta- eläinlääkärit tavoittaa numerosta 050 557 5515. Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys PESU neuvoo luonnonvaraisten osalta sekä tarjoaa luonnonvaraisille myös hoitoa vapaaehtoisten luonnonvaraishoitajien kautta. Luonnonvaraisiin eläimiin liittyviä neuvoja voit kysyä PESUn luonnonvaraiskoordinaattorilta, p. 045 2217 940 (arkisin klo 18 jälkeen, parillisten viikkojen viikonloppu) tai sähköpostitse luonnonvaraiset@pesu.org. Muina aikoina ota yhteyttä neuvontanumeroon, p. 045 265 2005. Tämän lisäksi kaikki alueen SEY:n eläinsuojeluneuvojat tarjoavat neuvontaa myös luonnonvaraisia eläimiä koskevissa tilanteissa. Tarvittaessa he voivat ohjata asian edelleen luonnonvaraisia hoitaville tahoille. Tässä alla siis alueen eläinsuojeluneuvojat, joihin voi aina olla yhteydessä tarpeen vaatiessa. Tampere Piranen Niina 045 123 4710 niina.piranen@sey.fi Kaupunginosat: Kaleva, Keskusta, Kissanmaa, Käpylä, Lapinniemi, Messukylä, Takahuhti, Tammela Akaa Elonheimo Johanna, 050 571 4481 tai 03 546 2844, johanna.elonheimo@sey.fi Varvio Minna 040 938 7238, minna.varvio@sey.fi Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano Ekholm-Martikainen Mira 050 353 7884, mira.ekholm-martikainen@sey.fi Viirola Pia 044 344 3334, pia.viirola@sey.fi Lempäälä Hölttä Minna 050 516 6596, minna.holtta@sey.fi Valkeakoski Hölttä Minna 050 516 6596, minna.holtta@sey.fi Al-Saedi Hanna 040 720 5762, hanna.al-saedi@sey.fi VAIN LUONNONVARAISET ELÄIMET Kangasala Al-Saedi Hanna 040 720 5762, hanna.al-saedi@sey.fi VAIN LUONNONVARAISET ELÄIMET Sastamala Ekholm-Martikainen Mira 050 353 7884, mira.ekholm-martikainen@sey.fi Grönroos Petri 040 412 3750, petri.gronroos@sey.fi VAIN LUONNONVARAISET ELÄIMET Ryömä Kati 050 373 1896, kati.ryoma@sey.fi Viirola Pia 044 344 3334, pia.viirola@sey.fi Ylöjärvi Viirola Pia 044 344 3334, pia.viirola@sey.fi