Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sisäilmaoireisten lääkärinvastaanottoja videoinut tutkija: Lyhyt vastaanottoaika on ongelma, ei vastakkainasettelu

Sairas, mutta huolesta vai homeesta? Tätä on pohdittu tiedostusvälineissä jälleen kerran, tällä kertaa Ylen aloitteesta (21.2.). Olen videoinut sisäilma-aiheisia lääkärivastaanottoja väitöskirjaani varten työterveyshuollossa, erikoissairaanhoidossa ja yksityisellä puolella. Yllättävintä näissä keskusteluissa vuorovaikutustutkijalle on ollut se, kuinka vähän niissä on jälkiä julkista sisäilmakeskustelua vaivaavasta vastakkainasettelusta. Ruohonjuuritason vastaanotoilla keskustelu ei näyttäydy kilpailuna siitä, kumpi on oikeassa. Yleensä se on kahden ihmisen arkista ponnistelua potilaan tilanteen ymmärtämiseksi ja kohentamiseksi, vuoro vuorolta, yhdessä. Tämä oivallus voisi loiventaa myös julkisen keskustelun sävyjä. Aiempi potilas–lääkäri-vuorovaikutuksen tutkimus on osoittanut, että vastaanotto rakentuu osallistujien yhteistyölle, erotuksena vaikkapa oikeudenkäynnistä. Tämä näkyy sisäilmavastaanotoilla. Ei niin, etteikö toisinaan oltaisi eri linjoilla. Mutta niin, että erilaisten selitysten läsnäoloa vastaanotolla ei tulkita uhkaavaksi. Potilas haluaa kuntoon, ja silloin puhutaan rakennuksista, työjärjestelyistä, perussairauksista, jaksamisesta ja monesta muusta. On yhteinen etu saada mahdollisimman kattava kuva oireilun syistä. Aloitteita niiden pohdintaan tekevät niin potilaat kuin lääkäritkin. Pohtiessaan ääneen erilaisia syitä potilaan oireille lääkärit muotoilevat selityksensä useimmiten rinnakkaisiksi mahdolliselle sisäilmaongelmalle. Samanaikaisesti he tyypillisesti ilmaisevat ymmärtävänsä oireilun yhteyden vaurioituneeseen rakennukseen ja osoittavat empatiaa hankalassa tilanteessa olevalle. Aiemman tutkimuksen mukaan empatia onkin eräänlainen oikopolku vastaanotolla. Potilaan tilanteen tunnustaminen ja tunnistaminen auttaa osapuolia pääsemään eteenpäin. Lisäksi lääkärit sanoittavat diagnostista epävarmuutta, usein on vaikea tietää, mikä johtuu mistäkin. Sen ääneen sanominen jättää tilaa keskustelulle. Myös potilaat nostavat yhteisesti käsiteltäväksi erilaisia elämään ja terveyteen liittyviä asioita, joilla voi olla vaikutusta oireiluun. Huomiota herättävää keskusteluissa on se, ettei toinen osapuoli väistä aloitetta. Erilaisia vaihtoehtoja käsitellään mahdollisina ja melko ongelmattomina myös silloin, kun osanottajien pääselitykset ovat erilinjaisia. Samanmielisyys ei näytä olevan välttämätön edellytys hedelmälliselle ja kunnioittavalle lääkärikohtaamiselle. Aika sen sijaan on. 10 minuutin vastaanotolla minustakin tulisi yhden selityksen lääkäri tai potilas. Mutta kun aikaa on enemmän, vastakkainasettelut voivat lientyä ja näkökulmat lähentyä ja rikastua. Joillain sisäilmavastaanotoilla tämä on jo arkipäivää; tulevaisuudessa toivottavasti jokaisella. Julkisen sisäilmakeskustelun toimittaisin mielelläni näiden ruohonjuuritason yhteistyöhakuisten vuorovaikutuskäytänteiden oppiin. Kirjoittaja on väitöskirjatutkija