Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Todistajanlausunto julki: Trumpin vahvana tukijana pidetty EU-suurlähettiläs myöntää nyt Ukraina-vyyhdin ja Biden-tutkinnan yhteyden

Yhdysvaltain EU-suurlähettiläs Gordon Sondland myöntää nyt, että presidentti Donald Trump ja tämän hallinto vaativat Ukrainaa tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Joe Bidenia vastineeksi sotilasavusta. Asia käy ilmi Sondlandin todistajanlausunnosta, joka on osa edustajainhuoneen käynnistämää Trumpin virkarikostutkintaa. Sondland kiisti aiemmin Ukrainan sotilasavun jäädytyksen poliittiset motiivit. Edustajainhuoneen tiistaina julkistamassa todistajanlausunnossa hän kuitenkin myöntää välittäneensä Ukrainalle viestin, että sotilasapua ei todennäköisesti myönnettäisi, mikäli Ukraina ei tutkisi Bidenin ja tämän pojan Hunter Bidenin sidoksia ukrainalaiseen energiayhtiö Burismaan. Sondland vahvistaa esittäneensä vaihtokauppaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin neuvonantajalle 1. syyskuuta. Trump on toistuvasti kiistänyt asian. Vahvimpana tukena Trumpin syyttömyydelle on pidetty nimenomaan Sondlandin aiempaa lausuntoa, jossa tämä kiisti Ukrainan sotilasavun ja Biden-tutkinnan kytköksen. Useat diplomaatit ja turvallisuusviranomaiset ovat jo aiemmin vahvistaneet, että Trump painosti Ukrainaa tutkimaan Bideneita vastineeksi sotilasavusta. Trump on syyttänyt näitä todistajia siitä, että nämä ovat aina olleet poliittisesti häntä vastaan. Trump yrittää syytöksillään romuttaa todistajien uskottavuutta, mutta tämä taktiikka ei onnistu Sondlandin yhteydessä. Sondland on tunnetusti Trumpin vahva tukija ja tämän vaalikampanjan suurlahjoittaja, minkä vuoksi Trump palkitsi hänet nimityksellä EU-suurlähettilääksi.