Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ykkösen maalipörssin kärki osui jälleen – Haka jyräsi toisella jaksolla tutulla teholla

Ykköstä koko kauden hallinnut Haka oli perjantaina avausjaksolla pelillisesti vaikeuksissa KTP:tä vastaan, mutta teki kahdesta paikasta kaksi maalia. Toisella jaksolla Haka tyylitteli 5–0 (2–0) -voittoon pelattuaan paljon parempaa peliä. Ottelu ratkesi lopullisesti toisen jakson alussa, kun Salomo Ojala teki maalin 8. ottelussa peräkkäin. Koossa on jakson aikana 12 maalia ja yhteensä 17 osumalla heltiää ylivoimainen kärkipaikka maalipörssissä. – Olimme lepsuja avausjaksolla ja pelasimme liian avoimesti. Sanoin, että KTP pelaa nyt siten kuin me yleensä olemme pelanneet pelejä. Peli olisi voinut olla 0–2 avausjakson jälkeen. Puoliajalla vähän muutettiin asioita ja sitten peli alkoi sujumaan, sanoi Hakan päävalmentaja Teemu Tainio . Hakalla on 56 pistettä, kun otteluita on jäljellä seitsemän. TPS:n maksimipistemäärä on 65, eli Hakalle riittää kolme voittoa suoraan nousuun maalieron ollessa selvästi parempi. – Pelaajat varmaan tutkivat somea, mutta itse en tee sitä. Seuraava treeni ja seuraava peli on se, mihin haluan keskittyä, Tainio tiivisti. Toukokuussa Haka voitti KTP:n 6–3. Silloin sittemmin Italian 5. korkeimmalle tasolle Giorgioneen siirtynyt Kalle Multanen teki kaksi maalia. Hänen viimeiseksi pelikseen jäi 6–1-voitto TPV:stä, silloinkin tuli kaksi maalia. – Näköjään emme osaa tehdä maaleja, kun Multanen ei ole pelaamassa. Pelillisesti ensimmäinen jakso meni, kuten suunniteltiin, mutta Haka rankaisi kahdesta virheestä, sanoi KTP:n valmentaja Argo Arbeiter . Ojala sai tulitukea kaksi maalia tehneeltä Antto Hilskalta . Hän teki tärkeän avausmaalin.