Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Enkeli pelastaa itsemurhaa yrittäviä – nuorten nettisarja liittyy projektiin, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä psyykkistä pahoinvointia

Gabriel Klint ☆☆ Gabriel Klint on kuin kuka tahansa nuori, joka asuu siskonsa ja isänsä kanssa. Hän lenkkeilee ja naljailee siskonsa kanssa. Paitsi, että perhe on kulissi: oikeasti Gabriel on enkeli samoin kuin hänen siskonaan esittäytyvä. Perheen isä on heidän tehtäväänsä valvova "lähiesimies". Gabrielin tehtävä on pelastaa itsemurhan tekeviä. Hän saa oudon tuntemuksen kehossaan ja rientää pelastamaan epätoivoista – ja ehtiikin juuri napata tämän pois junan kiskoilta. Jaksot ovat vain noin 10 minuutin mittaisia. Ideassa olisi aineksia vähän laajempaankin. Tulee mieleen 1990-luvulta 2000-luvun alkuun televisiossa pyörinyt Enkelin kosketus, joka oli ihanan koskettavaa ja hyväntahtoista sunnuntaikatsottavaa. Tässä vaikuttaisi keskiössä olevan itsemurhakandidaattien sijaan Gabriel, joka tuntee yhä enemmän vetoa ihmisten pariin. Ristiriita kärjistyy, kun hän erään tehtävän yhteydessä tapaa Abbyn, sielunkumppaninsa. Sarja jää kummajaiseksi Sarja jää vähän kummajaiseksi. Siinä on hyvää, mutta myös töksähtävää, kuten epäuskottava linnassa kokoontuva neuvosto sekä kimuranttien tilanteiden keskellä pauhaava popmusiikki. Tosin alku on kieltämättä erittäin vaikuttava, kun sarjan ensimmäistä puolta minuuttia siivittää Bomfunk MC'n Freestylerin intro. Nettisarja liittyy laajempaan ruotsalaiseen projektiin, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä nuorten psyykkistä pahoinvointia ja itsemurhia. Projekti toimii myös sosiaalisessa mediassa. Yle Areena