Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuntematon nainen käy syömässä ja suihkussa toisten asunnoissa – Turun seudulla kummastellaan koteihin tunkeutuvaa naista

Turun kyljessä Littoisissa ja lähialueilla on jo pidempään kulkenut nainen, joka käy tuntemattomien asunnoissa esimerkiksi syömässä tai suihkussa. Muutamassa tapauksessa nainen on myös varastanut tavaroita asunnoista. Tuoreimpia tiedossa olevia tapauksia naisesta on uudenvuodenpäivältä. Jenni Lundén oli lähtenyt koiralenkille miehensä kanssa uudenvuodenpäivänä, kun puhelin soi. – 16-vuotiaat kaksospoikani soittivat ja kertoivat, että vieras henkilö on tunkeutunut asuntoon. Toinen pojista oli tullut alakertaan ja huomannut naisen seisovan eteisessä. Henkilö ilmeisesti pelästyi, että asunto ei ollutkaan tyhjä ja lähti heti karkuun, Jenni Lundén kertoo. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä MTV. Lundénin pojat seurasivat asuntoon tunkeutunutta naista, mutta tämä hyppäsi piha-aidan yli ja katosi metsään. Lundén arvelee, että heidän asuntonsa ovi oli jäänyt lukitsematta. Irtaimistoa laukkuun ja lastenrattaisiin Turun Sanomat kertoo myös toisesta tapauksesta uudenvuodenyöltä. Tässä tapauksessa asuntoon tunkeutunut nainen oli ehtinyt käydä asunnossa suihkussa ja jopa kerännyt asunnon irtaimistoa kahteen isoon laukkuun ja lastenrattaisiin. Turun Sanomien haastatteleman asunnon omistajan mukaan asunnon ovi oli lukossa. Asunnon omistajan mukaan nainen unohti asuntoon takkinsa, jonka taskusta löytyi runsaasti avaimia, taskuveitsi ja verinen huumeruisku ilman neulaa. Väkivallasta ei mitään viitteitä Lounais-Suomen poliisin rikosylikonstaapeli Lasse Höysti kertoo poliisin tutkinnassa olevan kolme neljä tällaista tapausta. – Olemme aika varmoja tämän henkilön henkilöllisyydestä. Höystin mukaan paras keino henkilön kiinnisaamiseksi on se, että asunnossa vierailevasta tuntemattomasta henkilöstä ilmoitettaisiin aina hätänumeroon. –Meillä on tiedossa, että hän on käynyt monessakin paikassa, ja siitä ei ole ilmoitettu poliisille. Höystin mukaan henkilön väkivaltaisesta käytöksestä ei ole mitään viitteitä. – Kerran hän on yhden päälle yrittänyt kukkaruukkua heittää. Suosittelen, että kun hänet havaitaan, soitetaan hätänumeroon.