Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Perjantai toi ison pettymyksen – Maria Huntingtonilta ehdotus, joka voisi elvyttää yleisurheilukautta

Perjantai valkeni eurooppalaisille huippuyleisurheilijoille synkkänä. Myöhään torstai-iltana tiedotettiin, että Pariisin EM-kisat perutaan. Näin ollen koronavirus pilasi yleisurheilukauden arvokisat alusta loppuun. Kiinan halli-MM-kisat, olympialaiset ja EM-kisat jäivät kaikki pitämättä. Torstai oli viimeinen naula arkkuun. – Tätä osasi odottaa, mutta yllättihän se. Jäljelle jäi tyhjä olo. Olihan se iso pettymys ja olen vielä aika sekaisin ajatuksissani. Tämä oli viimeinen oljenkorsi monien yleisurheilijoiden kaudelle, Pyrinnön ottelijatähti Maria Huntington kuvaili Aamulehdelle . – Meistä suurin osa tähtäsi Pariisiin ja siellä olisi ollut kovan tason kisa. Huntington suhtautui tuoreeseen tietoon kypsästi ja yllättävänkin tyynesti. Ehkäpä viime kuukausien koronatiedot ovat auttaneet varautumaan pahimpaan. Huntingtonilla, 23, on allaan huippukausi 2019. Tamperelainen voitti Suomen mestaruuden ennätyspisteillään 6 339, joilla hän lunasti MM-tiketin ja oli Euroopan tilastossa yhdeksäs. Pariisi olisi ollut hänelle houkutteleva paikka mitata omat kyvyt. Etenkin, kun Huntington joutui keskeyttämään Dohan MM-ottelun pöpön vuoksi. – Pahinta tässä on, että tämä käy täysin järkeen ja päätös piti tehdä. Tämä on vaikeampaa kuin jos olisi loukkaantuneena. Yleisurheilijat ovat nyt huippukunnossa, mutta sitä ei päästä mittaamaan, Huntington harmittelee. – On harmi, ettei olympiarajaa voi tehdä. Se olisi ollut hyvä motivaattori. Huntington kertoo, että hänen harjoittelumotivaationsa on ailahdellut koronauutisten ja jatkuvien kisojen peruuntumisten vuoksi. Ennen Pariisin uutisia motivaatio oli taas tapissa. Huntington pystyy harjoittelemaan Kaupin urheilukeskuksessa ja Pirkkahallissa täysipainoisesti. Nyt kauden jäljelle jäävistä tapahtumista pääkisaksi nousee Kalevan kisat, jotka on määrä pitää Turussa elokuun 13.–16. päivä. – Jotain kilpailunomaista meidän on tehtävä. Jos emme kisaa lainkaan, se on tosi huono juttu ensi kaudelle. Ehkä voitaisiin järjestää joitain yksittäisten lajien pieniä kisoja, Huntington pyörittelee. Yksittäisten lajien kilpailujen pitämistä on ehdottanut myös kolmiloikkatähti Kristiina Mäkelä . Huntington sai loppuvuodesta 2019 kutsun Itävaltaan Götzisin ottelutapahtumaan, jonka uniikkia tunnelmaa ja tasoa on kehuttu. Toukokuinen kisa kuitenkin peruttiin. Pyrinnön ottelija kertoo, että vastaavanlaista kilpailua on suunniteltu pidettäväksi Euroopassa syksyllä. – Yritän päästä sinne. Silloin saisin ainakin yhden kovan kisan tälle kaudelle, vaikka Kalevan kisat peruttaisiin.