Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Lastensuojelu onnistui panemaan stopin työntekijäpulalle Tampereella – tänä syksynä kaikki sosiaalityöntekijöiden virat on täytetty ensimmäistä kertaa pitkään aikaan

Lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön avoimiin sosiaalityöntekijän tehtäviin hakeneiden määrä on kääntynyt selvään kasvuun Tampereella. Viimeisin hakukierros päättyi 9. syyskuuta. Tuolloin avoinna olleisiin 10 sosiaalityöntekijän virkaan haki 20 kelpoisuusehdot täyttävää. Lisäksi yhtä määräaikaista avointa tehtävää haki kahdeksan hakijaa. – Nyt näyttää siltä, että meillä on tänä syksynä pitkästä aikaa tilanne, jolloin kaikki sosiaalityöntekijöiden virat lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa saadaan täytettyä, lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjan projektipäällikkö Hanna Harju-Virtanen kertoo tiedotteessa. Kehitystyö jatkuu syksyn aikana Lastensuojelun sosiaalityön toimintaa on kehitetty Tampereella maaliskuusta alkaen. Käytännössä esimerkiksi perehdyttämiskäytäntöjä on muutettu. Syksyn aikana kokeillaan uudenlaista työnjakoa, jossa avustava henkilöstö ottaa sosiaalityöntekijöiltä hoitaakseen esimerkiksi ajanvaraustehtäviä. Työntekijäksi hakevien määrän kasvun lisäksi kehitystyön onnistuminen näkyy siinä, että sosiaalityöntekijöiden hakeutuminen muihin tehtäviin tai toiselle työnantajalle on vähentynyt. Kehitystyön käynnisti huoli työntekijöiden suuresta vaihtuvuudesta, pätevien työnhakijoiden vähyydestä ja sosiaalityöntekijöiden jaksamisesta työssä. Vielä tammi–maaliskuussa 29 avoinna olleesta sosiaalityöntekijän tehtävästä saatiin täytettyä vain kahdeksan.