Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Mies sai perusteetta kaappijuopon leiman, kun elimistö alkoi tuottaa alkoholia hiivan vallattua suoliston – humalatilan tuottavasta oireyhtymästä tunnetaan muitakin tapauksia

Yhdysvaltalaismies joutui ikävään tilanteeseen, kun hän outojen oireidensa lisäksi sai vielä perusteetta kaappijuopon leiman, New Scientist kirjoittaa. Oireiden syyksi osoittautui harvinainen, mutta ei aivan ainutlaatuinen oireyhtymä. Vuonna 2011 tuolloin 46-vuotias perusterve mies alkoi kärsiä ajoittain omituisesta mielensumeudesta, huimauksista ja muistikatkoksista. Hän joutui luopumaan työpaikastaan, eivätkä lukuisat hänet tavanneet lääkärit keksineet, mikä häntä oikein vaivaa. Vuonna 2014 psykiatri määräsi miehelle masennuslääkkeitä, mutta niistä ei ollut hänelle apua. Muutama kuukausi epäonnistuneen masennuslääkekokeilun jälkeen mies pidätettiin auton ratista epävakaan ajamisen vuoksi. Hän oli verikokeen mukaan kahden promillen humalassa, minkä perusteella hänen kokoisensa ihminen olisi juonut jopa 20 annosta alkoholia lyhyessä ajassa. Oluthiivaa suolistossa Mies väitti itsepäisesti, ettei ollut juonut mitään alkoholipitoista, mutta vähemmän yllättäen poliisi ei uskonut häntä. Toisen kerran mies joutui sairaalaan kaaduttuaan ja lyötyään päänsä. Tuolloinkin hänen elimistöstään mitattiin runsaat lukemat alkoholia eivätkä lääkärit uskoneet, ettei hän ollut juopotellut. Hämmentynyt mies pääsi lopulta gastroenterologin eli vatsasairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. Tämä havaitsi hänen ulosteessaan erikoisen korkean pitoisuuden Saccharomyces cerevisiae -hiivaa. Kyseinen sieni tunnetaan myös oluthiivana, sillä sitä käytetään yleisesti oluenpanoprosessissa muuttamaan hiilihydraatteja alkoholiksi. Jatkokokeet osoittivat, että miehen suolistossa oli käynnissä vastaava prosessi. Hiilihydraattipitoinen ruoka sai hänen verensä alkoholiarvot kohoamaan joskus jopa niin, että hän oli neljän promillen humalassa. Syy: panimo-oireyhtymä Vasta vuonna 2017 miehellä kuitenkin diagnosoitiin virallisesti panimo-oireyhtymä (englanniksi auto-brewery syndrome ), jossa tietyt etanolia aineenvaihdunnassaan tuottavat mikrobit ovat yliedustettuina suolistomikrobistossa . Tällöin hän oli hoidettavana Richmondin yliopiston lääketieteen keskuksessa New Yorkissa. Panimo-oireyhtymä ei aina aiheudu oluthiivasta, vaan toisinaan myös muut mikrobit voivat aiheuttaa sen. Äskettäin Cell -lehdessä esimerkiksi raportoitiin tapauksesta, jossa oireyhtymän aiheutti Klebsiella pneumoniae -bakteeri. Tässä tapauksessa kiinalaismiehelle oli ehtinyt kehittyä ei-alkoholiperäinen rasvamaksa (nafld) ja maksasolujen tulehdusreaktio (nash). Kiinalaismiehen tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat lokakuun alussa. Japanissa panimo-oireyhtymä on, vaikkakin harvinainen, hieman yleisempi kuin monissa maissa. Yhtenä syynä pidetään hyvin hiilihydraattipitoista, paljolti riisiin perustuvaa japanilaista ruokavaliota. Japanissa ja muuallakin oireyhtymää ovat aiheuttaneet ainakin Candida -hiivat, jotka tunnetaan myös emättimen hiivatulehdusten tyypillisinä aiheuttajina. Amerikkalaismiehen tapauksessa häntä yksi Richmondin yliopistossa hoitaneista lääkäreistä, Fahad Malik, epäilee alkuperäiseksi syyksi oireyhtymään miehen pitkää antibioottikuuria vuonna 2011. Sen hän joutui ottamaan saamansa peukalovaurion vuoksi. Antibioottikuuri syynä? Antibiootit yleensä muuttavat ihmisen suolistoflooraa ainakin hetkellisesti tappamalla osan sen bakteereista. Tämä on hyödyllistenkin lääkekuurien tahaton sivuvaikutus. Tässä tapauksessa oluthiiva, jota on normaalistikin ihmisen suolistossa pieniä määriä, oli ilmeisesti saanut enemmän sijaa suolistossa monien bakteerikantojen hävittyä suolistoekosysteemistä. Malikin kollegoineen tutkima tapaus on ensimmäinen tunnettu, jossa melko varmana syynä pidetään nimenomaan aiempaa antibioottikuuria. Aiemmin panimo-oireyhtymää on havaittu tyypillisesti muista suolistovaivoista, kuten Crohnin taudista, kärsivillä ihmisillä. Malik ja hänen kollegansa hoitivat oluthiivasta kärsinyttä miestä sienilääkityksellä, probiooteilla ja tiukalla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, jotta hiivan osuus hänen suolistomikrobistossaan vähenisi. Hoito näyttää myös onnistuneen, ja mies on nyt ollut oireeton lähes kaksi vuotta. –Hän oli hyvin iloinen alettuaan toipua, koska vuosiin kukaan ei ollut uskonyt häntä. Poliisi, lääkärit, hoitajat ja jopa hänen perheensä väittivät, ettei hän kertonut totuutta vaan hänen täytyi olla kaappijuoppo. Nyt hänen ei tarvitse käyttää masennuslääkkeitä, hän on palannut töihin ja pystyy vihdoin jatkamaan tavallista elämäänsä, Malik kertoi New Scientistille .