Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Naista epäillään tapon yrityksestä Ylöjärvellä – pahoinpiteli myös miehensä nykyistä puolisoa

Naista syytetään Ylöjärvellä tammikuun alussa tapahtuneesta tapon yrityksestä. Asia tulee Pirkanmaan käräjäoikeuden käsittelyyn ensi maanantaina. Naista syytetään oikeudessa myös pahoinpitelystä. Rikoskomisario Ossi Kaario kertoo, että kaksi naista ja yksi mies olivat viettämässä iltaan ylöjärveläisasunnossa. Toinen nainen ja mies olivat pariskunta. Toinen nainen oli miehen entinen kumppani. Kaikki ovat noin kolmekymppisiä. Pariskunta on ylöjärveläisiä, syytetyllä ei ole Kaarion mukaan vakituista osoitetta. Kaario kertoo, että nyt syytteessä olevaa naista oli pyydetty poistumaan asunnosta, Nainen ei ollut suostunut poistumaan, vaan hän olisi halunnut jäädä yöksi pariskunnan luo. Asiasta syntyi riitaa, ja nyt syytteessä oleva nainen löi toista naista nyrkillä kasvoihin. Lyönnistä oli seurauksena uhrille musta silmä. Tämän jälkeen nainen löi miestä tikarin tyyppisellä aseella kainalon alle kylkeen. Tikari osui kuitenkin kylkiluuhun, eikä pistohaavasta tullut syvää. – Teko on tapon yritys, koska jos keskivartaloon lyödään teräaseella, tekijän pitää mieltää, että seuraus voi olla kuolema. Nyt se estyi, kun tikari osui kylkiluuhun eikä painunut syvälle, Kaario sanoo. Nainen pakeni paikalta. Poliisi tavoitti hänet parin päivän päästä. Kaarion mukaan päihteillä ei ollut osuutta asiaan. Teon motiivi saattoi olla mustasukkaisuus.