Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

2 000 hakijaa osallistuu Tamkin valintakokeisiin koronasta huolimatta – Näillä erityisjärjestelyillä hakijat eivät törmäile toisiinsa tungoksessa

Tampereen ammattikorkeakoulu Tamkin kolmepäiväiset valintakokeet alkoivat tiistaina. Tamkin pääkampuksella Kaupissa järjestettäviin kokeisiin otetaan vastaan yhteensä lähes 2 000 kokeen suorittajaa. Hakijat on jaettu päivittäin kello 9 ja kello 14 alkaviin ryhmiin. Lisäksi hakijat otetaan sisälle valintakoerakennukseen neljästä eri sisäänkäynnistä porrastettuihin aikoihin. Tamkin opiskelijarekrytoinnin päällikkö Marjo Korhonen, miten järjestelyt toimivat ensimmäisen valintakoeryhmän kanssa? Onko tullut jotain yllätyksiä? – Ei oikeastaan mitään. Hakijat on lukeneet ohjeet hyvin, ja meillä on täällä rauhallista ja väljää. Ohjaajia ja valvojia on paljon. Kaikki on mennyt tosi hienosti. Kuinka merkittävästi valintakokeet poikkeavat aiemmista? – Eivät oikeastaan juuri ollenkaan. Kaksivaiheisuus on suurimmassa osassa hakukohteista uutta, mutta järjestelyt ja itse pääsykokeet hakijoiden suuntaan eivät ole muuttuneet. Miten koronajärjestelyt ovat sujuneet Tamkissa? – Olemme tehneet paljon töitä koko kevään se mielessä, että kaikki mahdollinen tehdään, että hakijoiden ja valvojien on turvallista tulla. Olemme näemmä onnistuneet siinä. Ruuhkaa ei näy, ja tunnelma on hyvä ja rauhallinen. Kaikki on saatu hoitumaan. Miten hakijat otetaan sisään valintakoepaikalle? – Heidät on porrastettu siten, että esimerkiksi kello 14 alkaviin kokeisiin tulevat on kutsuttu kello 13.00, 13.15 ja 13.30. He tulevat sisään neljästä eri ovesta, kummallakin pihalla on kaksi ovea käytössä. Heidät jaotellaan parijonoon siten, että joka puolella on kahden metrin turvaväli. Missään vaiheessa ei aamullakaan ollut sen näköistä, että porukkaa olisi tulossa kokeeseen paljon, porrastus tekee sen. Miten muuten korona näkyy järjestelyissä? – Meillä ei ole maskipakkoa, mutta tarjoamme kaikille hakijoille maskia. Valvojat käyttävät maskia valvontatilanteissa. Turvavälit on katsottu sekä luokkiin että odotustiloihin. Kaikki näyttää sujuvan hakijoiden sisäänotossa ja luokkiin siirtymisessä kuten suunnittelimme. Käsidesiä tarjotaan ulko-ovilla ja vielä uudelleen, kun on menty luokkaan ja tunnistauduttu valvojille. Kuinka suuri osa kokeista tehdään lähikokeina? – Kaikki tulevat nyt lähikokeeseen. Ensimmäinen vaihe oli 4.6. etäkokeena. Olemme kutsuneet Tamkin valintakokeisiin nelinkertaisen määrän aloituspaikkoihin nähden. Onko käytössä samat tilat kuin aiempina vuosina? Onko hakijat jaettu pienempiin ryhmiin? – Jos meillä on 50 hengen luokka, niin sinne on sijoitettu noin 20 hakijaa hyvin väljästi. Samat luokat ovat käytössä Tamkin pääkampuksella kuin aiemminkin, mutta valintakoeluokiksi on otettu enemmän luokkia. Turvaväli on 1,8–2 metriä kaikissa koepaikoissa. Mitä kokeita hakijat suorittavat ensimmäisenä valintakoepäivänä tiistaina? – Kaikki hakijat tekevät saman valtakunnallisen digitaalisen amk-valintakokeen riippumatta siitä, mille alalle he hakevat. Osioiden määrä vaihtelee, eli tekniikan hakijoista osa tekee myös matemaattis-luonnontieteellisen osion, joka ei kuulu kaikille. Matemaattinen osio kuuluu. Sote-alalle on eettiset taidot -osio, jota kaikki eivät tee. Hakija voi yhdellä istumalla, yhdellä kokeella suorittaa kaikkien hakukohteidensa kokeen. Kevään yhteishaussa Tamkiin oli yhteensä yli 18 000 hakijaa kahdeksalle eri koulutusalalle. Ammattikorkeakoulujen yhteinen amk-valintakoe järjestetään kesäkuussa kaksivaiheisena. Ensimmäinen vaihe järjestettiin 4. kesäkuuta digitaalisena etäkokeena. Toinen vaihe järjestetään Tampereella 23.–25. kesäkuuta. Kokeisiin on kutsuttu noin 2 000 hakijaa, mikä on nelinkertainen määrä aloituspaikkoihin verrattuna. Turvavälien säilyttämiseksi Tamkin pääkampuksella on porrastettu kokeisiin saapumisaikoja.