Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hervannan Sauli Cityn perustaja Sauli Mäkinen on kuollut – pitkän linjan pirkanmaalaisyrittäjä löysi kutsumuksensa jo 13-vuotiaana

Hervantalaisen tavaratalon Sauli Cityn perustaja Sauli Mäkinen on nukkunut pois maanantaiaamuna 13. heinäkuuta. Tieto vahvistetaan Aamulehdelle Mäkisen lähipiiristä. Mäkinen oli tunnettu henkilö etenkin kotikulmillaan Tampereen Hervannassa. Hän oli kuollessaan 71-vuotias. Sauli Mäkinen syntyi nelilapsiseen perheeseen Tampereen Pispalassa maaliskuussa 1949. Hän oli leipuri, yrittäjä ja visionääri, joka tunnettiin suorasanaisena persoonana ja vaikuttajana. Vuonna 2015 Mäkinen oli ehdolla eduskuntavaaleissa. Aamulehti vieraili Sauli Cityssä vuonna 2019. Mäkinen kertoi tuolloin siitä, miten sekatavarakauppa syntyi Hervantaan ja miten hän nousi vaatimattomista oloista vaurauteen. Pullan tuoksu hurmasi Pitkän uransa Mäkinen aloitti leipurina. Aamulehden haastattelussa vuonna 2019 Mäkinen kertoi, että oli 13-vuotiaana pysähtynyt Kalle Toivosen leipomon ovelle, huumaantunut tuoreen pullan tuoksusta ja päättänyt tulevaisuudestaan. –Tiesin jo silloin, että opiskelijaa minusta ei tule, mutta leipoa osaan. Kun haistoin tuoreen pullan, ei ollut epäilystäkään, mitä elämältäni haluan, Mäkinen sanoi. Sauli Cityn luominen alkoi 1970-luvulla. Ensin oma leipomo nousi Iidesrantaan, myöhemmin isommalle tontille Hervantaan. Vuonna 1981 Mäkinen valittiin Hervannan vuoden yrittäjäksi. Sauli Mäkisen leipomo on ollut vuosien saatossa tuttu näky muun muassa urheilu- ja seurakuntatapahtumissa ympäri Pirkanmaata. Marraskuussa 2019 Aamulehti kertoi, että Sauli Cityn leipomon toiminta oli lopetettu. Taustalla oli viranomaisten mukaan puutteita elintarvikehygieniassa. Sauli Cityn tavaratalosta ei valikoimaa puuttunut. Mäkinen osti paljon muun muassa konkurssiin menneiden yritysten tavaroita myytäväksi. – Sitä, mitä Sauli Citystä ei saa, ei tarvita, Mäkinen sanoi Aamulehdelle keväällä 2019. Viime keväänä 70 vuotta täyttänyt Mäkinen kertoi, että terveys ei ole ollut kohdallaan. Oikaisu 15.7.2020 kello 10.33: Mäkinen oli vuonna 2015 ehdolla eduskuntavaaleissa. Jutussa luki alun perin, että hän olisi ollut samana vuonna ehdolla kuntavaaleissa.