Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pariakymmentä lasta kuljettaneen bussin kuski huomasi takapyörän savuttavan Tampereella – ”Kehotin lapsia ja opettajia poistumaan bussista”

Eurajokilaisia koululaisia kuljettaneen linja-auton takapyörän laakeria jouduttiin jäähdyttelemään tiistaina aamukymmeneltä Tampereella Kelloportinkadulla Tampellassa. Kuumentunut laakeri aiheutti savua ja rasvojen käryämistä. Pelastuslaitos sai hälytyksen liikennepalosta kello 10.05. Linja-auton kyydissä oli 21 lasta. Linja-autonkuljettaja Seppo Välimäki kertoo, että huomasi savun, kun bussi oli kääntymässä Kelloportinkadulle ja perillä kohteessaan. – En viitsinyt pelästyttää lapsia, vaan kehotin heitä ja opettajia poistumaan bussista. Mietin, että jos yhtään olisi näkynyt liekkejä, niin olisi pitänyt kiirehtiä, Välimäki kertaa tapahtumien kulkua. Varsinaista paloa ei ollut, mutta takapyörää jäähdyteltiin pitkään, sillä laakeri aiheutti kovan kuumuuden. Syntynyt käry saattoi tulla laakerissa käytettävästä voitelusta. Iltapäivällä toisella bussilla Särkänniemeen Lasten retkelle tapahtumasta ei aiheutunut sen kummempaa hämminkiä. Kun käry huomattiin, lapset olivat jo määränpäässään ja pääsivät Vapriikkiin ajallaan. Sillä aikaa kun he vierailivat museossa, Välimäki tilasi heille uuden bussin viemään lapset iltapäiväksi Särkänniemeen. – Onneksi ei sattunut missään korpitaipaleella, tässä on kuitenkin puolitoista tuntia ajettu Eurajoelta tänne. Välimäki jäi valvomaan parin tunnin ajaksi autoa, joka viedään paikalta korjaamolle.