Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Nyt on mahdollisuus kääntää historian kulkua: nostetaan EU-vaalien äänestysprosentti ainakin 50:een!

Poliittinen päätöksenteko on yhteisten asioiden hoitamista ja yhteisten ongelmien ratkaisemista. Tai parhaimmillaan ongelmien estämistä ennalta. Demokratiassa päätöksenteko käynnistyy vaaleissa äänestämisestä. Yhteiset ongelmat ovat koko ajan enemmän ja enemmän rajat ylittäviä. Ne ovat yhteisiä paitsi jonkin valtion kansalaisille myös useille maille ja niiden väestöille. Pahimmillaan yhteiset ongelmat koskevat koko maailmaa. Ilmaston kuumeneminen, jota pyritään neutraaliuden nimissä myös ilmastonmuutokseksi kutsumaan, on aikamme merkittävin globaali haaste. Ilmastoon vaikuttaminen on tärkeä syy, muttei läheskään ainoa syy, äänestää EU-parlamentin vaaleissa. äänestää voi vielä tänään kello yhdeksästä kahteenkymmeneen, jos ei ole käynyt äänestämässä jo ennakkoon. Tämä on kuudes kerta, kun suomalaisilla on mahdollisuus – tai enemmänkin velvollisuus – osallistua EU-laajuiseen vaalitapahtumaan. Heikoimmillaan äänioikeuttaan on käyttänyt alle kolmannes täysi-ikäisistä suomalaisista. Viime kerralla, vuonna 2014, päästiin sentään 40 prosentin vaalivilkkauteen. Nyt on olemassa hyvät edellytykset päästä yhä ylemmäs. Tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä tehtävän suoritti selvästi useampi suomalainen kuin viisi vuotta sitten. Kokonaisäänestysprosentti on nyt 21. Lähes 900 000 on jo äänestänyt. Pirkanmaan vaalipiirissä mentiin hienosti keskiarvon yläpuolella. Äänensä on antanut täällä jo 22,9 prosenttia siihen oikeutetuista. On kohtuullista asettaa tavoitteeksi se, että luku tänään varsinaisen vaalipäivän päätteeksi nousee 50:een. Julkinen huomio EU-vaalien alla on keskittynyt isojen asioiden ohella yksityisseikkoihin. On tutkittu ehdokkaiden rikoshistoriaa, on ihmetelty eduskuntaan päässeiden poliitikkojen olemista eurovaalilistoilla, on taivasteltu ylipäätään vaisuhkoa kampanjointia. Kuitenkin näissä vaaleissa on kyse useammista ja isommista asioista kuin aiemmissa EU-parlamenttivaaleissa. Ilmaston lisäksi tarvitaan digitaalisen turvallisuuden hallintaa. EU-maiden sotilaallisen puolustuksen yhteistyö on koko ajan enemmän esillä. Se, että näitä vaaleja yritetään häiritä ja niihin vaikuttaa ulkoa, on ilmeinen osoitus siitä, että vaalit ovat tärkeät. Jokaisen, joka vain voi, kannattaa vahvistaa käsitystä äänestämällä tänään.