Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Nyt on tamperelaisilla opettelemista, kun Hämeenkadun pyöräteistä tulee yksisuuntaisia – Liikenneinsinööri kertoo, kuinka kaupunkilaiset opetetaan uuteen tilanteeseen: ”Vaatii varmaan aikaa”

Hämeenkadun yksisuuntaiset pyörätiet otetaan käyttöön, kun Hämeenkadulla on saatu järkeviä kokonaisuuksia valmiiksi. Vielä pyöräteillä ei pääse Hämeenkadulla polkemaan. Haukan mukaan yksisuuntaisten pyöräteiden etuna on liikenneympäristön selkeys: jatkossa pyöräilijöitä ei tule monesta suunnasta, ja pyörävirta ja autovirta tulevat samasta suunnasta. Tampereen ensimmäiset yksisuuntaiset pyörätiet ovat Niemenrannassa Federlaynkadulla ja ensimmäiset yksisuuntaiset pyöräkaistat Viinikankadulla. – Ei niitä yksisuuntaisia pyöräteitä juuri Tampereella ole. Siinä tulee olemaan pyöräilijöillä opettelemista, sanoo Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelman projektipäällikkö Antti Haukka . Helsingissä yksisuuntaisia pyöräteitä on tehty jo vuosia. Kaikkialla yksisuuntaiset pyörätiet eivät toimi. Esimerkiksi Sammonkadulla on kaksisuuntaiset pyörätiet, koska on pidetty kohtuuttomana, että ihmiset vaihtaisivat leveällä väylällä puolta lyhyen matkan takia. Miten ihmiset oppivat polkemaan vain yhteen suuntaan, Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Timo Seimelä? – Se vaatii varmaan aikaa, paljon markkinointia, opastusta ja toimivat järjestelyt. Ensi kesäkuussa tulee voimaan uusi tieliikennelaki, joka pyrkii ohjaamaan pyöräliikennettä voimakkaasti yksisuuntaiseksi. – Tuleva laki ohjaa myös ajoratapyöräilyyn, jolloin liikenneturvallisuus paranisi, kun pyöräilijä kulkisi samaan suuntaan kuin autoilija. Minne muualle Tampereelle yksisuuntaisia pyöräteitä on jatkossa tulossa? – Suunnitelmissa on esitetty yksisuuntaisia pyöräteitä tai -kaistoja ainakin Niemenrantaan, Hervantaan Insinöörinkadulle, Hiedanrantaan ja Ojalaan. Myös keskustassa tutkitaan mahdollisuuksia yksisuuntaisiin pyöräteihin. Mitä etuja yksisuuntaisista pyöräteistä on? – Ne parantavat pyöräilijöiden turvallisuutta liittymissä. Tyypillinen pyöräilijän onnettomuustilanne poistuu: oikealle kääntymässä oleva autoilija tarkkailee vain vasemmalta tulevia autoja, jolloin kaksisuuntaisessa järjestelyssä oikealta tuleva pyöräilijä jää autoilijalta usein huomaamatta. – Lisäksi yksisuuntaiselta pyörätieltä siirtyminen ajoratapyöräilyyn on sujuvampaa kuin kaksisuuntaiselta pyörätieltä. – Yksisuuntaisiin pyöräteihin tarvitaan poikkileikkauksessa vähemmän tilaa. Lisäksi liittymissä pyöräilijät jonoutuvat pyörätien suuntaisesti eivätkä häiritse odottaessaan risteävää jalankulkua. Yksisuuntainen järjestely erottaa jalanlukijat luontevasti pyöräilijöistä, mikä lisää jalankulkijoiden turvallisuutta sekä pyöräilyn sujuvuutta. Millaisiksi Tampereen pyöräteitä tulevaisuudessa suunnitellaan? – Keskustan ja seudullisten pyöräilyn pääreittejä parannetaan muun muassa väyliä leventämällä, erottelemalla kävely ja pyöräily omille väylilleen ja parantamalla liittymäjärjestelyjä. Samalla jalankulun olosuhteet paranevat vilkkaimmalla väylillä. – Asuinalueilla alennetaan autojen ajonopeuksia, mikä mahdollistaa tulevaisuudessa ajoratapyöräilyn näiden alueiden vähäliikenteisillä ja hitailla väylillä. Tavoite on laskea hyväksytyn liikenteenrauhoittamispolitiikan mukaisesti aluenopeusrajoituksia vuosien 2017–2021 kuluessa. Vuosittain muutetaan kaksi–kolme asuinaluetta alemmalle alueelliselle nopeusrajoitukselle, joka on 30 km/h. – Kesäkuussa voimaan tuleva uusi tieliikennelaki mahdollistaa kaksisuuntaisen pyöräilyn yksisuuntaisilla kaduilla. Tätä mahdollisuutta pilotoidaan Tampereen keskustassa. Vastavirtapyöräilyn sallimisella pyritään poistamaan keskustassa jalkakäytävällä pyöräily, joka on valitettavan yleistä. – Vastavirtapyöräilyn salliminen myös parantaa kohteiden saavutettavuutta pyörällä, mikä parantaa pyöräliikenteen kilpailukykyä autoihin verrattuna. Miksi pyöräilijät halutaan autoväylille? – Ensisijainen tavoite on parantaa jalankulkijoiden tilannetta saamalla pyöräilijät vähäliikenteisillä ja hitailla kaduilla pois hyvin kapeilta yhdistetyiltä väyliltä ja jalkakäytäviltä. – Pyörä on ajoneuvo, ja sen paikka on ensisijaisesti ajoradalla jalankulusta erotettuna. Jos autoliikenteen määrä ja ajonopeudet edellyttävät, pyöräilijät ja autoilijat erotellaan omille väylilleen. Mitä tarkoittaa vastavirtapyöräily? – Tilannetta, jossa yksisuuntaisella kadulla, esimerkiksi Kyttälänkadulla, länteen päin pyöräillään autojen kanssa samaan suuntaan ja lisäksi liikennemerkein mahdollistetaan pyöräily itään päin ajoradan eteläreunassa. Leveällä ajoradalla vastavirtapyöräily voitaisiin toteuttaa myös pyöräkaistalla.