Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Digiyhteiskunta pudottaa kansalaiset kyydistään

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama ICT 2015 -työryhmä ehdotti raportissaan tammikuussa 2013 kansallisen palveluarkkitehtuurin rakentamista. Palveluarkkitehtuurin avulla voidaan luoda organisaatiorajoja ylittäviä palveluita nykyistä helpommin sekä välttää päällekkäistä työtä ja parantaa asiakaspalvelua. KaPA-ohjelmassa on muun muassa toteutettu julkisen hallinnon yhteistä kokonaisarkkitehtuuria yksinkertaistamalla ja helpottamalla kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen asiointia viranomaisten kanssa ja tekemällä siitä turvallisempaa. Siinä on myös edistetty julkisen hallinnon avoimuutta ja parantamalla julkisen hallinnon palvelujen laatua. Edellä todettu ohjelma ja sen lähtökohdat ovat erittäin hienoja. Tässä on kuitenkin yksi merkittävä puute. Kuten lähes aina laadittaessa tällaisia suuria tietotekniikan uudistuksia, lähtökohtana on se, että parannetaan julkisen hallinnon toimintaa tietotekniikan avulla ylätason tarpeiden pohjalta. Pikkuhiljaa siirretään yhteiskunnan toimintoja digiverkkoihin usein autuaasti unohtaen, ovatko käyttäjät eli kansalaiset valmiita toteutettuihin uudistuksiin, ja onko heillä käytettävissään kaikki välineet ja osaaminen. Digitalisoinnin tavoitteissa valitettavasti on lähes aina unohdettu kansalainen ja jopa kansalaisen oikeusturva, kun heidän valmiutensa käyttää näitä tarpeellisia ja hyviä järjestelmiä ovat kovin puutteellisia. Puhumattakaan siitä, että järjestelmien kehittäminen pudottaa kyydistä nekin, jotka olisivat valmiita toimimaan uusien edellytysten mukaisesti mutta eivät pysy kehityksessä mukana. Kansalaisen kannalta ongelmallista on se, että järjestelmiä kehitettäessä unohtuu käyttäjän eli kansalaisen näkökulma. Verottaja on jo nyt siirtänyt palvelunsa lähes kokonaan sähköisiksi ja tavoitteena on siirtää palvelu kokonaan verkossa tapahtuvaksi kaikkia verottajan tiedotuksia myöten. Miten taataan, että kaikki kansalaiset saavat oikean tiedon veroihin liittyvistä asioista ajoissa, jos kaikki tieto on vain verkossa? Pirkkalan kunta julkaisee verkossa esimerkiksi ”Palveluopasta ikääntyneille”. Miten voidaan varmistaa, että kaikki kuntalaiset, nekin joilla ei ole tietokonetta tai jotka eivät osaa tietoteknisiä välineitä käyttää, saavat ajan tasalla olevaa tarvitsemaansa tietoa kunnan palveluista? Pankkikonttoreita lakkautetaan ja siirretään automaattien kautta toimivaksi. Jopa niin, että pankkiautomaattien toimintaa, joita kansalaiset käyttävät, eivät valvo viranomaiset vaan pankit itse. Pankkien verkkopalvelusivuilla ei ole minkäänlaisia ohjeita sen varalle, että asiat eivät onnistukaan toivotulla tavalla, kun laitteistot vikaantuvat. Pahimmillaan tällaiset toimintahäiriöt voivat aiheuttaa sen, että kansalaisten rahat ovat selvittelyiden syövereissä jopa viikkoja. On pakko kysyä, miten taataan kaikkien kansalaisten oikeusturva digitalisoinnin vauhdissa? Kirjoittaja on Pirkkalassa asuva järjestöneuvos ja insinööri.