Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Aluehallintovirasto linjasi yleisötilaisuuksien järjestämisestä – yli 50 ihmisen tilaisuuksia saa edelleen järjestää

Aluehallintovirasto (AVI) on maanantaina 24. elokuuta linjannut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisestä syyskuussa tartuntatautilain mukaisesti. Päätöksen mukaan yli 50 henkilön tapahtumia saa järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa tapauksissa, joissa osallistujien turvallisuus pystytään varmistamaan. Turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) 14. toukokuuta antamaa ohjeistusta. Ohjeiden mukaan osallistujilla täytyy muun muassa olla mahdollisuus noin kahden metrin turvavälien pitämiseen. Järjestäjien pitää tarjota osallistujille mahdollisuus myös käsien puhdistamiseen.