Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ammattikoulujen ja lukioiden yhteishaku alkaa tänään – pelkkä peruskoulu ei riitä työmarkkinoilla

Nuoret aikuiset tekevät seuraavien viikkojen aikana suuria päätöksiä, kun yhteishaku lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen alkaa tänään tiistaina. Kevään yhteishaussa haetaan ensi syksynä alkaviin koulutuksiin. Nyt tarjolla on yhteensä noin 80 620 aloituspaikkaa. Paikoista hieman yli puolet on ammatilliseen koulutukseen ja loput yli 38 000 paikkaa lukioon. Ammatillisessa koulutuksessa eniten paikkoja on sosiaali- ja terveysalalla, liiketalouden ja kaupan alalla, ajoneuvo- ja kuljetustekniikassa sekä arkkitehtuurin ja rakentamisen parissa. Hakuaikaa on 10. maaliskuuta saakka, ja samalla lomakkeella voi hakea viiteen eri koulutukseen. Kaikkien hakutoiveiden täyttäminen kannattaa, jotta opiskelupaikan saanti ei jää kiinni valikoivuudesta. Opiskelijavalintojen tulokset selviävät kesäkuussa. Opintojen jatkaminen peruskoulun jälkeen on nykyään lähes välttämätöntä, sillä työmarkkinoilla pelkkä peruskoulu ei riitä. Perusasteen koulutuksella tehtävien työpaikkojen määrä on tippunut 33 vuodessa yli 630 000 kappaleella, ja peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on alle 50 prosenttia. On koko yhteiskunnan etu, että mahdollisimman moni nuori jatkaisi opintojaan toiselle asteelle. Se on ratkaisevaa paitsi henkilökohtaisen työllistymisen myös Suomen osaajapulan kannalta. Jatko-opiskelupaikan valinnassa kannattaa nojata ennen kaikkea kiinnostuksenkohteisiin ja vahvuuksiin. Lukio antaa hyvät eväät jatkaa opintoja eteenpäin korkeakoulussa, kun taas ammatillisen tutkinnon jälkeen on jo valmis ammattitaito työelämään. Nuorilla opiskelupaikan valintaan saattavat vaikuttaa myös ystävien suunnitelmat. Vaihtoehtoja kannattaa kuitenkin tutkia avoimesti ja nähdä uusi koulu mahdollisuutena myös sosiaalisen piirin laajentamiseen. Eri alojen työllisyystilanne on hyvä ottaa huomioon, mutta sille ei pidä antaa liikaa painoarvoa. Valmistumiseen mennessä työmarkkinoiden tilanne on voinut kääntyä päälaelleen siitä, mitä se oli opintojen alussa. Vaikka opiskelupaikan valinta on suuri päätös, se ei määritä koko loppuelämää. Aina on mahdollisuus valita uudestaan ja jatkaa kouluttautumista toiselle alalle. Tärkeintä on saada koulutus, joka mahdollistaa työllistymisen tai opintojen jatkamisen eteenpäin. Moniin työtehtäviin voi kulkea useita eri polkuja.