Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nordean paperisen tunnuslukukortin käyttö loppuu tänä vuonna – Monissa palveluissa vanha kortti kelpaa enää reilun viikon

Nordean vanhan tunnuslukukortin käyttö loppuu tänä vuonna. Uudet tunnistautumistavat, tunnuslukusovellus ja tunnuslukulaite, ovat jo yli miljoonan asiakkaan käytössä, Nordea sanoo tiedotteessa. Tähän asti niiden rinnalla on voinut yhä käyttää paperisia tunnuslukulistoja. Nordean mukaan niillä voi kirjautua verkkopankkiin siihen asti, kunnes uusi verkkopankki julkaistaan tämän vuoden aikana. Sen sijaan kolmansien osapuolien kirjautumista vaativiin palveluihin paperilista kelpaa enää syyskuulle asti. Tarkempi päivämäärä kerrotaan lähiaikoina. Näihin palveluihin lukeutuu suurin osa julkisista digipalveluista, kuten Verohallinnon Omavero ja terveydenhuollon Omakanta. Paperisten tunnuslukukorttien käytön päättyminen liittyy EU:n uuteen, syyskuussa voimaan tulevaan maksupalveludirektiiviin ­PSD2:een, joka tiukentaa verkkopankkien tietoturvavaatimuksia. Jatkossa tunnistautumisväline ei esimerkiksi saa olla kopioitavissa. Siirtyminen paperisista tunnuslukulistoista uusiin tunnistautumistapoihin on tapahtunut vaiheittain. Uusimpiin Nordean palveluihin ei ole päässyt lainkaan kirjautumaan paperitunnuksilla. Oikaisu 21.8.2019 klo 14.18: Jutussa kerrottiin ensin virheellisesti, että kolmansien osapuolien kirjautumista vaativiin palveluihin paperilista kelpaisi elokuun loppuun asti. Nordean mukaan paperilista kelpaa syyskuulle asti, mutta tarkka päivämäärä kerrotaan lähiaikoina.