Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Korona on jopa lyhentänyt hammashoidon jonoa Tampereella – Näin ylihammaslääkäri ohjeistaa: ”Enää ei kannata jäädä kotiin odottelemaan”

Kiireetöntä hammashoitoa käynnistetään uudelleen vaiheittain Tampereella ja Orivedellä. Kiireetön hoito on ollut tauolla koronaviruksen vuoksi maaliskuun puolivälistä lähtien. Ensimmäiseksi asiakkaita kutsutaan lasten hammaslääkäritutkimuksiin ja suuhygienistin ennaltaehkäisevään hoitoon. Myös lasten oikomishoito ja aikuisten jononpurku on aloitettu. Kuka hoitoon pääsee, johtava ylihammaslääkäri ja palvelujohtaja Eeva Torppa-Saarinen? – Jokaisen hoidon tarve arvioidaan yksilöllisesti. Meillä on tieto heistä, joiden hoidot ovat keskeytyneet. Henkilökunta käy heidän tietojaan läpi ja on yhteydessä, kun hoitoa voidaan jatkaa. Jos asiakas on itse perunut aikansa, hänen pitää itse soittaa ajanvarausnumeroon. Tämä on tärkeää, sillä muuten emme tiedä tavoitella heitä. – Hoidon tarve arvioidaan puhelimessa ja asiakkaat asetetaan kiireellisyyden mukaiseen hoitojonoon. Aikoja annetaan vain 2–3 viikon päähän, koska epidemiatilanne voi muuttua. Puhelinpalvelussa on käytössä takaisinsoitto. Verkossa ei nyt voi varata aikaa. Tehdäänkö kaikkia hoitoja? – Lähtökohta on, että hoito on turvallista sekä potilaille että henkilökunnalle. Edelleen on tiettyjä hoitoja, joita pyritään välttämään. Niitä ovat toimenpiteet, joissa syntyy paljon aerosolia, kuten hammaskiven poisto ultraäänellä ja turbiiniporalla (viheltävä vesipora) poraaminen. Ne vaativat erikoissuojauksen sen lisäksi, että hammashoidon työntekijöillä on jo normaalistikin käytössä maskit, visiirit, silmäsuojat ja käsineet. – Toisaalta monia toimenpiteitä on ihan pakko tehdä, koska hoitamattomana ne aiheuttavat ison riskin. Suun alueen vakavat tulehdukset, esimerkiksi viisaudenhampaan tulehtuminen, voivat aiheuttaa hengenvaarallisen tilan, joka johtaa tehohoidon tarpeeseen. Ne on hoidettava ajoissa, koska tehohoitopaikat pitäisi nyt varata koronapotilaille. Siksi viisaudenhampaita leikataan, hampaita poistetaan ja tehdään juurihoitoja myös korona-aikana. Mikä on jonotilanne nyt? – Korona-aikana kysyntä on ollut huolestuttavankin vähäistä. Me olemme hoitaneet kiireellisen ja välttämättömän hoidon, mutta kiireettömän hoidon kysyntä on hiipunut. Jonot eivät ole kasvaneet, vaan jopa lyhentyneet. – Olemme nyt hyvin hoitotakuussa, eli kiireettömään hammashoitoon pääsee kuudessa kuukaudessa, mutta patoutunutta hoidontarvetta on todennäköisesti syntynyt. Vaivojensa kanssa ei enää kannata jäädä kotiin odottelemaan, vaan pitää ottaa yhteyttä ajanvaraukseen ja tulla vastaanotolle. Missä hoitoa annetaan? – Hoitopiste selviää ajanvarauksen yhteydessä ja se voi olla toinen, kuin missä aika on alun perin ollut. Yli puolet isoista hammashoitoloista on auki. Onko kesäajaksi tulossa sulkuja? – Meillä on vuosilomat käynnissä nyt touko- ja kesäkuussa. Heinäkuussa ei ole sulkuja, vaan toiminta on tarkoitus nostaa tavanomaiselle tasolle ja jatkaa täydellä teholla elokuussa. Hoidetaanko koronan riskiryhmiä, esimerkiksi yli 70-vuotiaita? – Hoidetaan kyllä, jos hoito ei voi odottaa. Tarvittaessa turvaudutaan erityisjärjestelyihin. Seniorit voivat saada esimerkiksi aamuaikoja, jolloin vastaanotolla ei ole muita potilaita. Myös matkan hoitolaan on oltava turvallinen. – Koko Suomessa ei ole raportoitu ainuttakaan hammaslääkärin vastaanotolla tapahtunutta koronatartuntaa. Entä, jos epäilee sairastuneensa koronaan? – Tampereella toimii suun terveydenhuollon pandemiavastaanotto, jossa hoidetaan ne Pirkanmaan alueen potilaat, jotka tarvitsevat kiireellistä hammashoitoa ja erityisjärjestelyjä infektioriskin vuoksi. – Vastaanotolle ohjaudutaan oman kunnan tai yksityisen hammaslääkärin aloitteesta. Aika annetaan Tampereen kaupungin hammaslääkäreiden konsultaation perusteella. Hammashoito "Vähän mennään vielä tyhjäkäynnillä" Tiistaiaamuna puoli kymmeneltä Henna Levola sai istua aivan yksin Tampereen Linnainmaan terveysaseman hammashoitolan odotustilassa. – Minulle soitettiin ja sain kutsun hammaslääkäriin, koska aiempi aikani peruuntui maaliskuulla koronan vuoksi. Minulla on ollut hampaassa väliaikainen paikka, joka vaihdetaan nyt pysyväksi paikaksi, Levola kertoo. Levola on tyytyväinen, kun saa hampaansa nyt kuntoon, vaikka se ei olekaan häntä vaivannut. – Ei minua arveluttanut tänne tuleminen yhtään. Olen itsekin töissä hoitoalalla ja tiedän, että terveydenhuollossa hygieniasta pidetään hyvää huolta, Levola toteaa. Hän kuitenkin epäilee, että osalla ihmisistä kynnys hoitoontuloon voi edelleen olla tavallista korkeampi. – Monia vaivoja voi jäädä hoitamatta, jos ei ole ihan hengenlähtö lähellä. Se on tietysti huono asia. Linnainmaan hoitolassa potilaita otti tiistaina vastaan kolme hammaslääkärin ja hammashoitajan työparia. – Vähän mennään vielä tyhjäkäynnillä, ihmiset eivät oikein osaa hakeutua hoitoon. Minulla on nyt käynyt lähinnä lasten ja nuorten ensiaputapauksia, hammaslääkäri Mari-Leena Vuori kertoo. Niille asiakkaille, joiden ajat jouduttiin koronan vuoksi perumaan, on nyt ryhdytty soittelemaan ja tarjoamaan uusia aikoja. – Osa epäröi, mutta suurin osa on nyt ollut valmiita tulemaan hoitoon. Asiakkaat ymmärsivät kyllä hyvin senkin, että jouduimme maalis-huhtikuulla perumaan aikoja. Moni sanoi itsekin miettineensä, että pitäisikö aika perua, Vuori kertoo. Koronatauon aikana työntekijät ovat pitäneet pois rästilomia, kesälomia ja lomarahavapaita. Hammaslääkäri Mari-Leena Vuori ja hammashoitaja Jaana Forsman ovat töissä mielellään. – Ei meitä pelota. Sairaanahan ei saa tulla töihin. Toivotaan, että myös asiakkaat ymmärtävät sen.