Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

1990-luvun lamasta pitää koronakriisissä ottaa opiksi – Olisi erittäin vaarallista tuudittautua ajatukseen elvytyksen kaikkivoipaisuudesta

Koronakriisin yhteydessä on korostettu tarvetta välttää 1990-luvun lamassa tehtyjä virheitä. Tällä on perusteltu massiivisen elvytyksen linjaa. Kyse on epäreilusta vertailusta, koska 90-luvun alussa valtiolla ei täysin erilaisissa olosuhteissa ollut elvytykseen mitään mahdollisuuksia. Oppia kannattaa silti hakea 1990-luvulta. Laman keskeinen oppi oli, että taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset ulottuvuudet kietoutuvat vahvasti toisiinsa, ja että erityisesti vakavat talousongelmat johtavat muihin pitkäkestoisiin ongelmiin. Konkursseista, irtisanomisista ja työttömyydestä seurasi merkittäviä päihdeongelmia, lastensuojelutarvetta, mielenterveysoireilua, perheväkivaltaa ja syrjäytymistä monien vähemmän dramaattisten vaikutusten ohella. Kriisin syvyyteen vaikutti kaikkein voimakkaimmin se, kuinka pahasti työttömyys lisääntyi. Koronakriisin hoidossa mantra on ollut, että kaikki toimenpiteet tehdään ”terveys edellä”. Väite on hyvin väkevä ja latautunut. Terveysnäkökulman ylikorostaminen on kuitenkin monin tavoin ongelmallista. Tapa, jolla koronakriisin terveyskysymystä – eli viruksen leviämistä – vastaan taistellaan, aiheuttaa isoja sosiaalisia ja taloudellisia seurausvaikutuksia. Jos lama-ajasta jotain oikeasti pitäisi oppia, olkoon se ymmärrys siitä, että kriisin hallinnassa pitäisi samanaikaisesti torjua niin sen terveys-, sosiaalisia kuin talousvaikutuksiakin. Kriisin yksipuolinen hoito johtaisi oravanpyörään, joka luo maahamme pahoinvointia pitkälle sen jälkeenkin, kun akuutti terveyskriisi on ohitettu. Hallituksen tuore päätös lieventää matkustusrajoituksia oli ensimmäinen askel tämän oivaltamisessa. Kyse ei pohjimmiltaan ollut matkailusta, vaan suomalaisten toimeentulosta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Lama-ajan oppeja pitäisi olla myös ymmärrys yhteistyön tärkeydestä. Kansakunnan kokonaiskestävyyttä ei paranna se, jos hallitus suhtautuu ylimalkaisesti vuoropuheluun yritysten kanssa, joita kriisi käytännössä koskee tai kaupunkien kanssa, jotka kriisiä käytännössä hoitavat. Vähälle huomiolle lama-ajan kokemuksia muisteltaessa on jäänyt analyysi siitä, millä keinoilla pohjalta tuolloin ponnistettiin. Sekä Ahon-Viinasen että Lipposen-Niinistön hallitukset uskoivat yhteiskunnan määrätietoiseen uudistamiseen. Ilman tuolloin tehtyjä rakenteellisia uudistuksia vaikkapa yritysverotuksessa tai rohkeita resurssipriorisointeja tutkimus- ja kehitysmenoihin, palautuminen kriisistä olisi ollut olennaisesti tuskaisempaa. Kilpailukyvyn ylläpitäminen ei riitä, vaan sitä pitää vahvistaa. Lama-ajan oppina pitäisi ymmärtää rohkeasti panostaa kansantalouden tuotantopotentiaalin nostamiseen ja elinkeinorakenteen uudistamiseen. Sosiaalisiakin uudistuksia tarvitaan. Niiden pitää kuitenkin kurkottaa tulevaisuuteen eikä menneisyyteen kuten hallituksen megahanke sote-uudistuksesta tekee. Yhteinen suuri vastuumme ja velvollisuutemme juuri nyt on luoda paitsi toivoa myös konkreettista näkymää paremmasta tulevaisuudesta. Kirjoittaja on Helsingin pormestari