Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Illaksi annettu varoitus rajusta ukonilmasta osassa Suomea – Tampereen suunnalle luvassa kunnon vesisade

Ukkonen iski Suomeen perjantai-iltana ja lauantaiyön aikana. Maasalamoita kertyi eilen yli 2200. – Paikoin salamointi oli kovaa ja niihin liittyi yksittäisiä ukkospuuskia, Ilmatieteen laitos kertoo Twitterissä. Vertailun vuoksi: Koko toukokuun salamakeskiarvo on reilut 8000 kappaletta. Tänään lauantaina saattaa olla luvassa vieläkin kovempia ukkosia. Ilmatieteen laitos varoittaa, että lauantai-iltana Pohjois-Karjalassa saattaa ilmestyä voimakkaita ukkospuuskia. Pohjois-Karjalaan on annettu varoitus rajusta ukonilmasta. – Eilen oli tämän kesän salamarikkain päivä. Nyt lounaasta tulee uusi matalapaine, johon liittyy ukkosia. Niitä (salamoita) voi tulla suunnilleen saman verran tai mahdollisesti jopa enemmänkin kuin eilen, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula kertoi lauantaiaamuna. Varoitus voimakkaista ukkospuuskista on annettu Pohjois-Karjalaan, mutta ukkosia voi tulla muuallakin. – Tänä iltana ukkosia nousee Kaakkois-Suomeen ja itään. Ne menevät Itä-Suomen yli ennen puoltayötä. Aamuyöllä ne ovat Pohjanmaan, Kainuun ja Etelä-Lapin päällä. Sunnuntaina päivällä ukkosherkin alue on Lapissa. Maallikko yhdistää herkästi ukkoset kesähelteisiin. Nyt ukkoset moukaroivat Suomea jo toista päivää, vaikka sää ei varsinaisesti ole hikinen. Syy tähän on hyvin lämmin ilmamassa, joka nousee Suomen ylle Venäjältä. Laatokan itäpuolella onkin mitattu yli 25 asteen lukemia, mutta Suomessa ne jäävät haaveeksi pilvisyyden takia. Jos sää ehtii seljetä Itä-Suomessa selkiintyä lauantaina ennen auringonlaskua, siellä voidaan mitata yli 20 asteen lukemia. Tampereen suunnalla sataa illalla Ilmatieteen laitos ennustaa kohtalaista sadetta Tampereelle lauantai-illaksi ja sunnuntain vastaiseksi yöksi. Jo iltapäivällä on luvassa sadekuuroja. Illalla seitsemästä eteenpäin aina aamuviiteen asti sateen todennäköisyys on Tampereella yli 90 prosenttia. Karu äitienpäivä Vaikka pahimmat sateet ja ukkoset ovat luvassa lauantaina, ei sää merkittävästi kirkastu sunnuntaiksi Suomessa. Äitienpäiväpiknikit on syytä unohtaa. – Hyvinkin voimakas matalapaine liikkuu Suomen yli sunnuntaina. Sateita kiertyy käytännössä koko Suomen alueelle, Hoppula sanoo. – Hyvinkin runsaita sateita siinä tulee. Keski-Suomen alueella voi tulla yli 20 millimetriä vuorokaudessa. Kyllä siinä kastuu maaperä. Luonnon kannalta se on hyväksikin, sillä maaperä on ollut kuiva. Tampereelle Ilmatieteen laitos ennustaa sunnuntaiksi mahdollisia sadekuuroja, mutta etenkin iltaa kohti jopa aurinkoista keliä. Lämpötila voi nousta 13 asteen tuntumaan. Lapissa rankat sateet voivat nostaa tulvariskiä, kun lumet sulavat. Maa-alueille ympäri Suomea on annettu myös tuulivaroituksia sunnuntaiksi.