Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Sport vaihtaa päävalmentajaa – Risto Dufva hyppää puikkoihin

SM-liigan jumboksi juuttunut Vaasan Sport on vapauttanut päävalmentajansa Ari-Pekka Pajuluoman tehtävistään. Sport kertoi asiasta lauantaina. Pajuluoman viimeiseksi otteluksi jäi perjantain 2–3-jatkoaikatappio Ässille. Sportin tiedotteen mukaan Pajuluoma jatkaa kuitenkin seuran palveluksessa. Uusia tehtäviä ei tiedotteessa ole määritelty, ja Pajuluoma pitää ensin ”hieman lomaa”. Sportin kausi on ollut huono. Se on voittanut kolmestatoista viime ottelustaan vain yhden ja senkin jatkoajalla. 22 ottelun jälkeen pistesaldo on 15. Alempi playoff-viiva on karannut 13 pisteen päähän. Sportin uusi päävalmentaja on konkariluotsi Risto Dufva , jonka sopimus on loppukauden mittainen. Dufva, 56, jätti aiemmin tällä viikolla pestinsä Puolan pääsarjaseurassa GKS Katowicessa. Dufva on valmentanut SM-liigassa JYPiä, Tapparaa, Lukkoa ja Jukureita. JYPin peräsimessä hän toimi viime kauden lopun, ja hän johti keskisuomalaiset Suomen mestariksi vuonna 2009. Sportin ruorissa Dufvan ensimmäinen koitos on ensi maanantain vieraspeli Helsingin IFK:ta vastaan. Pajuluoma, 43, nousi Sportin päävalmentajaksi viime kaudella. Hänen päävalmentajasopimuksensa olisi jatkunut ensi kauden loppuun asti.