Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ulosajo romutti TPV:n toiveet – ”Tuomari oli varmaan oikeassa”

TPV:n valmentaja Mikko Innanen joutui heittämään laatimansa pelisuunnitelman roskakoriin jo reilun vartin jälkeen. Kakkosen sarjapaikasta taisteleva tamperelaisjoukkue oli tehnyt jo siihen mennessä kaksi kohtalokasta virhettä. TPV päästi HJS Akatemian rokottamaan heti ensimmäisestä hyökkäyksestä ja antoi isännille kaikki valtit käsiin Tomi Ylisen pikaisen ulosajon seurauksena. Niinpä hämeenlinnalaisjoukkue vyöryi vastustamattomaan 5–2 (2–2) -voittoon. – Kun pelaat 75 minuuttia vajaalla, siitä seuraa harvoin mitään hyvää, Innanen tuumi. Ylisen suihkukomennus tuli väärään paikkaan osuneesta liukutaklauksesta. Kohteena oli pallo, mutta jalat osuivat vastustajan jalkoihin. – Joskus vastaavasta tilanteesta on selviytynyt keltaisella kortilla, mutta en lähde kritisoimaan punaista. Tuomari oli varmaan oikeassa, Innanen kommentoi. TPV nousi avausjaksolla tasoihin kaksi kertaa, kun Jari Nikkilä osui pilkulta ja Antti Kujala miesalivoimalla. Tauon jälkeen tamperelaisten eväät loppuivat.