Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mahdoton on muuttunut lähes yhdessä yössä mahdolliseksi – seuraavaksi pitää ryhtyä taisteluun ympäristön puolesta

Koronavirus romuttaa paljon, mutta samalla se luo mahdollisuuksia. Muutama hetki sitten kukaan ei voinut kuvitella, että lentokoneet jäävät maahan ja että ruotsinlaivat eivät kulje. Niin vain kävi. Mustiksi joutseniksi kutsutut odottamattomat tapahtumat ovat ennenkin muuttaneet maailmahistorian kulkua. Siinä myllerryksessä elämme nyt. Valtavia elvytyspaketteja suunnitellaan ja se on tärkeää. Se, mihin elvytys suunnataan, on vielä tärkeämpää. Koronan vastainen taistelu on luonut uutta yhteisöllisyyttä – me haluamme selvitä. Kyllä me koronasta selviämmekin. Nyt on kuitenkin syytä ohjata yhteinen selviämishalu myös koronaa monin verroin vakavamman uhan torjumiseen. Jos korona tappaa joitakin prosentteja, ilmastonmuutoksen ryöstäytyminen käsistä tappaa jokaisen. Ilmastonmuutoksen torjuminen on tähän saakka tuntunut mahdottomalta, sillä se vaatii niin isoa elämäntapojen muutosta. Korona on osoittanut, että muuta ei tarvita kuin yhteinen halu selvitä. Mahdoton on muuttunut mahdolliseksi lähes yhdessä yössä. Kun valtiovalta miettii koronan jälkeistä yritysten ja talouden elvytystä, on tuhannen taalan paikka ohjata elvytys siten, että se luo mahdollista maailmaa. Jos haluamme elää, kokonaan entiseen ei voida palata. Ympäri maailman lentelystä on pakko siirtyä pääosin virtuaaliseen matkusteluun. Samalla seuraavien virusten leviäminen hidastuu ratkaisevalla tavalla – virukset ja pandemiathan eivät koronaan lopu. Elvytys on välttämätöntä suunnata ekologiseen jälleenrakennukseen. Se tarkoittaa investointeja ilmaston ja luonnon kannalta kestävään teollisuuteen, energiantuotantoon ja työpaikkoihin. Fossiilisista polttoaineista on luovuttava kokonaan. Elvytyksellä voidaan luoda tilalle aurinkoa, biokaasua, tuulta, lämpöpumppuja, geotermistä energiaa, lämpövarastoja, älyverkkojen virtuaalivoimaloissa tapahtuvaa sähkön varastointia ja monia muita. Nyt ei kannata tukea aloja, jotka jo ovat menneisyyttä. Tuet on ohjattava kestävää tulevaisuutta luoville aloille. Se voi tarkoittaa työllisyystöitä soiden ennallistamisessa, pilaantuneiden vesistöjen ja maa-alueiden puhdistamisessa tai muissa luonnonhoitotöissä ja paikallisuutta kehittävissä toimissa. Samaan aikaan hiiltä on poistettava ilmakehästä. Se tarkoittaa metsäojien tukkimista miljoonilla hehtaareilla, nykyistä suuripuustoisempia metsiä eli hakkuiden vähentämistä ja humuspitoisempia peltoja. Ekologisesti kestävä yhteiskunta tarvitsee paljon työtä. Tavallisen ihmisen kannalta se tarkoittaa, että elämä hymyilee. Tekniikkaa ja kehitystä ei tarvitse hylätä. Matkailu ja moni muu asia vain vaihtavat tapoja. Ehkä osa varallisuudesta vaihtaa taskuja, mutta niin on ollut aina.