Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

On aika lopettaa tavaralla mässäily ja siirtyä kohtuuden aikakaudelle – Mutta kuka määrittelee, mikä on tarpeeksi?

Kohtuus kaikessa. Täydellisyyttä hipova sanonta: Mitä teetkin, muista kohtuus. Muistan, kun koulun keittäjä käski ruokajonossa seisovia lapsia ottamaan pelkästään sen verran kuin jaksaa syödä. Söin kaiken. Muistan nuorempana pankkikortin saatuani tilanneeni nettikaupasta krääsää, joka oli turhaa ja käyttökelvotonta lähes heti paketin avaamisen jälkeen. Tuli huono omatunto. Muistan, kun ilmastonmuutoksesta ja päästöistä saarnaava henkilö mättää vaatekaupassa ostoskoriin halpoja tarjouspaitoja ja tokaisee, että ehkä näitä joskus tulee käytettyä. Ärsytti. Suomalaiseen elämäntapaan kuuluu askeettisuuden ihannointi ja pröystäilyn paheksunta. Kansakuntana meillä ei edes kovin kauaa ole ollut varaa kivoihin pikkuostoksiin tai sataa ruokalajia pursuaviin ruokapöytiin. On ollut pakko kuluttaa kohtuudella. Nykypäivänä mässäilyä, ylikuluttamista tai luonnon raiskaamista ei voi kuitenkaan perustella tietämättömyydellä. Tiedämme, että maailma hukkuu tavaraan. Tiedämme, että meillä on jo kaikki tarpeellinen. Tiedämme, että elämme yli varojemme. Ilman, että ihmiset kuluttavat kohtuudella, ei maailmaa voida pelastaa: Luomupuuvillasta tehty halpa paita ei pelasta maapalloa. Ekologinen tuotantotapa, luomu-leima, reilun kaupan tuote tai muovittomuus eivät ole hyvä juttu, jos ostat tuotteen turhaan. Kohtuukuluttaja ostaa kerralla niin hyvän paidan, että sillä pärjää pitkälle. Kohtuukuluttaja ei osta turhaa tai mitään varmuuden varalta. Kohtuusajattelua ajava kohtuusliike kirjoittaa nettisivuillaan näin: Kun perustarpeet on tyydytetty, ihmisten hyvinvointi ei ole materiaalisesta vauraudesta riippuvaista. Tämä perusajatus on myös puhki kuluneessa, mutta aina ajankohtaisessa sanonnassa raha ei tuo onnea. Kohtuilijoitakin on moneen lähtöön: äärikohtuilijat ajavat järjestelmän muutosta ja esimerkiksi velkapohjaisesta rahajärjestelmästä irtautumista. Egokohtuilijat kertovat kovaan ääneen käyvänsä kirppiksillä ja kuluttavansa eettisesti. Vanhan kansan kohtuilijat ovat niukkuuden aikana eläneitä ihmisiä, jotka ovat vältelleet turhan tavaran ostamista vaikkapa säästösyistä jo ennen kuin kaupan hyllyt pursuilivat. Mutta missä menee tarpeellisen ja tarpeettoman välinen ero? Mikä on kammottavaa kerskakuluttamista, mikä elintason ylläpitämistä? Kohtuudessa on kyse politiikasta. Verotammeko asioita niin, että niiden kulutus vähenee? Kiellämmekö jotain? Lopulta valitsemamme edustajat tekevät päätöksiä siitä, mikä on tarpeeksi ja missä menee kohtuuden raja. Siksi on hyvä tietää edustajien arvoista ja omista elämäntavoista. Onneksi meillä on vapaa media, joka esittää edustajille tiukkoja kysymyksiä ja seuraa herkeämättä vaikkapa päättäjien taksikuluja. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.