Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uuteenkaupunkiin saapuneella rahtilaivalla useita koronatartuntoja –  yksi työntekijöistä toimitetaan ambulanssilla tutkimuksiin, muu henkilökunta ei poistu laivalta

Uudenkaupungin Yaran satamaan on saapunut tänä aamuna norjalainen rahtialus, jonka henkilöstössä on todettu koronavirustartuntoja. Yara Suomen lehdistötiedotteen mukaan yksi laivaston henkilökunnasta toimitetaan tutkimuksiin. Hänet kuljetetaan lääkäriin ambulanssilla. Laivan muu henkilökunta ei poistu laivasta. Yara Suomen toimitusjohtaja Tommi Hevonoja kertoo STT:lle, että rahdin purkutoiminta hoidetaan siten, että laivaan ei mene Yaran henkilökunnasta kuin yksi henkilö, joka on suojattu suojavälineillä tartuntavaaran välttämiseksi. Laiva jatkaa matkaansa heti purun päätyttyä. Viron yleisradioyhtiö ERR kertoo, että laivan 21 hengen henkilöstöstä 14:lla on todettu koronavirustartunta. Kaksi heistä jäi Viroon. Toinen Viroon jääneistä oli Venäjän ja toinen Filippiinien kansalainen. ERR:n mukaan henkilöstö olisi palaamassa Suomeen karanteeniin. Uudenkaupungin Yaran sataman tehtaanjohtaja Teija Kankaanpään mukaan laivaston henkilökunnassa ei ole suomalaisia. Hänen tiedossaan ei ole, mihin laiva jatkaa matkaansa.