Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Uusi Suomi: Perussuomalaisten nuorten 115 000 euron valtionavustus vaarassa loukkaavan tviitin takia

Opetus- ja kulttuuriministeriössä harkitaan parhaillaan toimia PS-Nuorten tuoreen kannanoton takia. Asiasta kertoo erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez . Kyse on siitä, onko PS-Nuoret valtionapukelpoinen. Perussuomalaiset nuoret on yksi yleisavustuksia saavista nuorisojärjestöistä. Täksi vuodeksi järjestölle on myönnetty 115 000 euron tuki. Lain mukaan valtionapuviranomainen voi päätöksellään määrätä valtionavustuksen maksamisen keskeytettäväksi, jos on aihetta epäillä, että avustuksen saaja ei toimi lain edellyttämällä tavalla tai avustusperusteet ovat olennaisesti muuttuneet. Cortés Téllez kertoo lehdelle, että PS-Nuorten julkisuudessa viime päivinä käsitelty tviitti on pantu ministeriössä merkille. Tviitissä kehotettiin äänestämään eurovaaleissa perussuomalaisia, ”jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä”, ja ohessa oli kuva tummaihoisesta perheestä. Ministeriöstä on oltu yhteydessä PS-Nuorten pääsihteeriin jo maaliskuussa koskien nuorisojärjestön kannanottoja aiemmin tänä vuonna.