Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Irak tuomitsi kaksi ranskalaista Isis-taistelijaa kuolemaan

Irakilainen tuomioistuin on tänään sunnuntaina tuominnut kaksi ranskalaismiestä kuolemaan todettuaan heidät syylliseksi äärijärjestö Isisiin kuulumiseen, kertoi syyttäjä uutistoimisto Reutersille. – Meillä oli riittävästi todisteita kuolemantuomion langettamiseen. Molemmat olivat Isis-terroristijärjestön taistelijoita, syyttäjä sanoi. Tuomioista voi valittaa. Sunnuntain tuomio nostaa Irakissa kuolemaan tuomittujen ranskalaisten määrän yhdeksään. Lisäksi kolmen ranskalaisen on määrä joutua oikeuden eteen maanantaina. Irakissa oikeuteen joutuu tuhansia epäiltyjä Isis-taistelijoita, joiden joukossa on satoja ulkomaalaisia. Heidät pidätettiin, kun järjestö kukistettiin. Ranskan hallitus on sanonut, että Ranska kunnioittaa Irakin suvereniteettiä, mutta vastustaa kuolemantuomiota. Ulkoministeri Jean-Yves Le Drian sanoi jo tiistaina, että Ranska pyrkii estämään Irakissa kuolemaan tuomittujen kansalaistensa tuomioiden toimeenpanon. Kaikki yhdeksän tähän mennessä tuomittua ranskalaismiestä luovutettiin Irakiin helmikuussa. Karkotusten tapahtuessa Irakin armeijan lähteet kertoivat, että 280 irakilaisen ja ulkomaalaisen luovutetun taistelijan joukossa oli 14 ranskalaista. Isis-taistelijat Irakiin luovuttivat Yhdysvaltojen tukemat kurdilaiset SDF-joukot, jotka kukistivat äärijärjestön sen viimeisessä tukikohdassa Baghuzissa maaliskuussa.