Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukija laski, millainen on sähkön siirtomaksun merkitys toimeentulotuen saajalle – Pirkkalassa on siirron hinnoissa suuria eroja

Sähköstä peritään siirtomaksua ja energiamaksua. Energiamaksun voi jokainen halutessaan kilpailuttaa. Siirtomaksu perustuu siihen, minkä yhtiön verkossa asiakas on. Kaikkein köyhimpiä Suomessa ovat toimeentulotukea saavat taloudet. Heille Kela maksaa kohtuullisen sähkönkulutuksen. Kela on määritellyt muun muassa kahden hengen talouden kohtuulliseksi sähkölaskuksi enintään 50 euroa kuukaudessa. Koska etenkin siirtomaksu vaihtelee niin tuo tarkoittaa, että esimerkiksi Pirkkalassa kahden hengen talous voi käyttää kuukaudessa sähköä enintään 276 kWh, jos he asuvat Elenian sähköverkon alueella. Pirkkalassa on myös talouksia Tampereen sähkölaitoksen verkossa. Tuolla alueella kahden hengen talous saa kuluttaa sähköä 525 kWh/kk. Itse asun Porissa. Täällä kahden hengen talouden sallittu sähkönkulutus noin 472 kWh/kk. Helsingissä kahden hengen talous saa käyttää enintään 368 kWh/kk. Onko yhdenvertaista, että sallittu sähkönkäytön määrä riippuu siitä, missä toimeentulotukea saava sattuu asumaan? Kyllä – se on aivan oikein. Apulaisoikeuskanslerin numeroimattomassa ja päiväämättömässä vastauksessa on todettu: "Kysytte, ovatko toimeentulotukea saavat yhdenvertaisessa asemassa asuinpaikasta riippumatta, koska sähkön perusmaksut ja siirtohinnat vaihtelevat huomattavasti eri puolilla maata." Päätöksessä niin ikään: "Selvityksen mukaan Kela ei ole nähnyt tarpeelliseksi asettaa kuntakohtaisia raja-arvoja taloussähkömenoille. Ensinnäkin tällaisten kuntakohtaisten raja-arvojen asettaminen olisi hankalaa, kun sähkön hinta voi vaihdella olennaisesti samallakin paikkakunnalla riippuen valitusta palvelutarjoajasta. Kelan perustoimeentulotukea koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta edellä esitetyllä tavalla, joten muun muassa taloussähkömenojen huomioon ottaminen perustoimeentulotuessa voidaan saattaa muutoksenhakuelinten arvioitavaksi."