Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Yökerhojen rajoituksia purettiin tänään: Tampereella esimerkiksi Doris on heti auki aamuviiteen – alan edunvalvoja sanoo, että ravintolat eivät kestäisi uutta korona-aaltoa

Suomen yökerhot saavat jälleen olla auki lähes normaalisti, kun ravintoloiden aukioloaikoja koskeneet koronavirusrajoitukset poistuivat maanantaina. Maanantaista lähtien ainoa ravintoloiden toimintaa koskeva rajoitus on, että jokaiselle asiakkaalle on oltava istumapaikka. – Suurin osa ravintoloista on jo auki, mutta kaikki ravintolat ja yökerhot eivät avaudu tänään. Riippuu kysynnästä. Osa ihmisistä on edelleen varovaisia, arvioi matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Maran toimitusjohtaja Timo Lappi . Lappi huomauttaa, että tilanne on kuitenkin kaukana normaalista. Voimaan jää muun muassa määräys tehostetusta hygieniasta. Lisäksi etätyösuositus jatkuu pitkälle elokuuhun, mikä tarkoittaa merkittävästi vähemmän lounastajia esimerkiksi henkilöstöravintoloissa. – Olisi tärkeää, että ihmiset palaisivat töihin, Lappi sanoo. – Yökerhoille muutos on varmaan merkittävin, kun anniskeluajat palautuvat normaaleiksi. Vaatimus istumapaikasta pöydän tai muun tason ääressä rajoittaa yökerhojen toimintaa. Doris palaa arkeen Yksi normaaleihin aukioloaikoihin palaava yökerho on tamperelainen Doris. Tunnettu yökerho jatkaa anniskelua kello neljään aamuyöllä. Ovet suljetaan aamuviideltä. Yökerhon omistavan Aleksanterin Ravintolat Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Sinivuori kertoo, että yökerhossa ylläpidetään vaadittua istumapaikkarajoitusta. Lisäksi yökerho tulee vielä rajoittamaan asiakasmääräänsä. Sinivuori arvioi, että asiakaspaikoista tullaan täyttämään noin 75 prosenttia. – Haluamme, että yökerho on turvallinen asiakkaille ja henkilökunnalle. Toimimme virallisten määräysten ja omavalvontasuunnitelman puitteissa, Sinivuori sanoo. Turistit puuttuvat Ravintoloille merkittäväksi ongelmaksi jatkossakin Maran Lappi nostaa turistien puutteen. Matkustusrajoituksia purettiin joidenkin maiden osalta maanantaista lähtien. Matkustusrajoituksia ei kuitenkaan höllennetty Venäjän, Britannian ja Ruotsin osalta. Kiinastakin sallitaan vain työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. Näistä neljästä maasta tulevat turistit ovat Lapin mukaan iso osa kysyntää, varsinkin pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa. Hänen mukaansa vielä ei voi arvioida, toteutuvatko kevään synkät ennusteet. Vasta syksyllä voidaan arvioida, miten ala selvisi kevään kriisistä. – Ravintola-ala ei kestä enää samanlaisia rajoituksia. Puskurit syötiin maalis-huhtikuussa. Jos syksyllä tulee epidemian toinen aalto, se pitää pystyä hoitamaan jollain muulla tavalla. Maran jäsenkyselyn mukaan yli 50 prosenttia ravintoloista ja kahviloista on menettänyt vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan kesäkuussa. Ennusteet ovat synkät myös heinä-elokuulle. Yli 40 prosenttia ravintoloista ja kahviloista arvioi kyselyn mukaan menettävänsä vähintään 50 prosenttia liikevaihdostaan heinä-elokuussa.