Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Asunto- ja kiinteistölautakunta Pispalan koulun kiistellystä remontista: aloitus vasta ensi keväänä ja määrärahaan 2,5 miljoonaa euroa lisää

Tampereen kaupungin asunto- ja kiinteistölautakunta äänesti keskiviikkona Pispalan koulun kiistellystä perusparannuksesta. Lautakunta esittää äänin 5–7, että perusparannus alkaisi ensi lukuvuoden jälkeen eli keväällä 2020. Alunperin perusparannuksen oli määrä alkaa elokuussa tänä vuonna. Lautakunta esittää myös, että korjauksiin osoitettavaa määrärahaa nostetaan kymmenen miljoonaan euroon eli 2,5 miljoonaa euroa enemmän kuin mitä aiemmin. Lautakunnan mukaan Amurin koulun tilat voisivat toimia väistötiloina. Lisäkulut voitaisiin hoitaa hankkeiden sisäisinä järjestelyinä Lautakunnan lähettämän tiedotteen mukaan perusparannukseen kohdistuvan määrärahan lisäys on mahdollista hoitaa vuoden 2020 talousarviossa rakennushankkeiden sisäisinä järjestelyinä. Tällöin kuluvan vuoden nettoinvestointimenot eivät ylity. Pispalan koulun kunto edellyttää perusparannusta, jossa tilat uudistetaan vastaamaan nykyaikaista koulukäyttöä. Ensimmäinen koulutalo on rakennettu vuonna 1915, laajennusosat vuosina 1922 ja 1943. Edellisen kerran koulu on peruskorjattu vuonna 1984. Pispalan koulun perusparannuksen jälkeen koulussa on noin 260 oppilaspaikkaa ja 40 esiopetuspaikkaa, joten oppilasmäärä ei lisäänny. Henkilökuntaa on noin 28 työntekijää opetus- ja hallintotehtävissä. Asiakokonaisuutta käsitellään sivistys- ja kulttuurilautakunnassa ensi viikolla 23. toukokuuta.