Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Luminen tie paljasti karhun kulkeneen talon nurkilla Ikaalisissa – hirven suolistusjäänteet löytänyt peto oli tallustanut tietä yli puoli kilometriä

Karhut alkavat olla varsin tuttavallisia ja ihmisiä pelkäämättömiä Pirkanmaalla. Ikaalisten Sikurissa aamuhämärissä tiistaina mesikämmen tallusti Virkakankaantietä yli puoli kilometriä ja päätyi Anu ja Jari Koskensalon talon nurkille. Ilmeisesti jo talvipesäpaikkaa etsiskelevä otso oli löytänyt kaadetun hirven suolistusjäänteet Virkakankaalta ja lähti sitten kohti Sikuria. Ohuessa lumipeitteessä aamulla jäljet näkyivät selvästi, ja Anu Koskensalo kuvasi ne viedessään tytärtään linja-autolle. Ennen kolmostietä tallustelija kääntyi takaisin metsään. Muutama kilometri paikasta pohjoiseen on nähty iso uros, sekin vain kerran vahingossa, kun se ajoi hirvenvasaa takaa kolmostielle asti. Karhun etutassun leveydeksi Jari Koskensalo mittasi 14,5 senttiä, eli kyseessä voi olla iso naaras tai nuorehko uros. Koskensalon mukaan samalla alueella asustaa suuri villisika. Jälkien perusteella se lienee karju, joka Suomessa kasvaa yli 200-kiloiseksi. Torahampaineen se on pelottava vastus mille tahansa pedolle.